Ydinaseet ja epävarma turvallisuus.

Tällä hetkellä olemme maailmassa, missä ydinaseita ei rajoita määrällisesti mikään. Samoin ydinaseiden tyyppiä tai niiden kantolaitteita sekä sijoittamista ei rajoiteta. Ja tietenkin esimerkiksi Suomen ja Ruotsin NATO-jäsenyys on aiheuttanut keskustelua siitä, että pitäisikö EUn tai jopa Suomen ja Ruotsin hankkia omia ydinaseita? Siihen ei ole olemassa mitään yleispätevää vastausta. Jos ydinaseita on varastossa, niin niitä voidaan aina käyttää, on se ainoa asia, mikä on ydinaseiden kohdalla varmaa. Jos panostetaan liikaa yhteen asetyyppiin, niin se syö sitten resursseja muiden asejärjestelmien kehittämiseltä, joita tarvitaan ydinaseiden suojaamiseen. Yksipuolinen ripustautuminen yhteen asejärjestelmään laskee kynnystä sen käyttämiseen. 

Esimerkiksi nopeasti liikuteltavat ydinaseet, jotka on sijoitettu korkeasti mobilisoiduille alustalle voidaan tuhota periaatteessa singoilla. Samoin lentokoneita voidaan vahingoittaa vaikkapa droneparvilla. Ainoa ongelma on se, että nuo aseet pitää saada iskuetäisyydelle päähän noista ydinaseista. Samoin ohjussiiloja vastaan voidaan iskeä esimerkiksi MOP (Massive Ordnance Penetrator)-pommeilla. Myös kyberhyökkäyksiä voidaan käyttää estämään ydinaseiden laukaisua. Tuolloin esimerkiksi laukaisukoodeja sisältävät tietokannat voidaan poistaa, ja sen takia ohjuksia tai muita aseita ei ehkä voida käyttää. 

Se että valtiolla ei ole ydinaseita ei tarkoita sitä, että ydinaseita ei voida käyttää tuollaista ydinaseetonta valtiota vastaan. Ydinaseiden ongelma pelkästään pelotteen kannalta on se, että aseita eli pommeja sekä taistelukärkiä pitää olla tarpeeksi suuri määrä, jotta niillä voidaan saada aikaan kattava pelote. Jos ydinaseet ovat jonkun muun kuin esimerkiksi Suomen tai Ruotsin komennossa tilanteessa, jossa esimerkiksi kriisi alkaa syvetä Itämerellä, niin niiden käytöstä vastaa silloin tuo kolmas osapuoli. Ja käytännössä tuo voi tarkoittaa sitä, että kolmas osapuoli arvioi tilanteen siten, että sen ei kannata käyttää ydinaseita. 

W9 280mm ydinräjähdekranaatti 15 kt

Tällä hetkellä esimerkiksi Ruotsin asevoimien komentaja on ilmoittanut, että hän haluaisi Ruotsille oman ydinaseen, ja peruste tähän on se, että Britannia ja Ranska eivät ole ilmeisesti kovin halukkaita asettamaan omia ydinaseitaan muiden maiden komentoon. Ja juuri tämä asia tekee noista aseista erittäin ongelmallisia. Ydinaseita vastaan voidaan aina iskeä myös konventionaalisten aseiden avulla. Ja jos ydinase varastoja pommitetaan tehokkaasti, niin se tietenkin voi tuhota nuo aseet ilman, että niitä voidaan käyttää yhtään mihinkään. Toinen yhtä suuri ongelma on sitten se, minkä tyyppisiä ydinaseita halutaan rakentaa. 

Jotta nuo aseet ovat tehokkaita, on niiden saavutettava kohteensa. Eli tuolta kannalta katsottuna esimerkiksi ballistiset ohjukset tai niiden hypersooniset versiot olisivat tehokkaita. Mutta ongelma on siinä, että noiden aseiden laukaisun jälkeen ei iskua voida perua. Tuon takia esimerkiksi USA on panostanut strategisiin pommittajiin. Eli jos toinen osapuoli sitten jättää iskun tekemättä, niin pommittajat voidaan kutsua takaisin. Uusi teknologia tekee kuitenkin tuollaisen mallin ainakin jossain määrin vanhentuneeksi. Droneparvien avulla voidaan lentokoneita ja nopeasti liikuteltavia ohjuksia tuhota tukikohtiin. 

Esimerkiksi pienois avaruussukkulaan perustuvat aseet, eli eräänlaiset kiertoradalle nostettavat kamikaze-lennokit tai dronet voivat mullistaa koko ydinaseiden kehityksen. Tuollaiset kiertoradalle laukaistavat FOBS (fractional orbital bombardment system) aseet voivat syöksyä kohteeseen hypersoonisella nopeudella.

Tai sitten jos asejärjestelmää ei tarvita, niin tuollainen sukkula voi laskeutua maahan, kuten mikä tahansa muukin avaruusalus. Periaatteessa X-37 voisi toimia tällaisena aseena. Tuolloin pienois-sukkulan lastitilaan voidaan asentaa ydinase, joka laukaistaan tietyllä korkeudella. Eli tässä tapauksessa pommia ei tarvitse erikseen irroittaa ennen räjäyttämistä. 

Alunperin FOBS tarkoitti Neuvostoliiton asejärjestelmää, jossa ydinase sijoitettiin maata kiertävälle radalle. Mutta nykyään tuo termi tarkoittaa kaikkia avaruuteen sijoitettuja ydinaseita. FOBS-ase ei ole välttämättä mikään kovin suuri. Periaatteessa 280 mm ydinräjähteellä varustettu kranaatti joka pudotetaan kohteeseen kiertoradalta on samanlainen FOBS ase kuin muutkin ydinaseet.

 Vuonna 1953 tuollainen uraaniräjähteeseen perustuva W-9 ase laukaistiin 280 mm tykillä operaatio Upshot-Knotholen yhteydessä. Tuo 15 kt testi tunnetaan nimellä “Grable” ja kyseessä on ainoa kerta kun ydinase laukaistiin tykillä. Tuollainen pienikokoinen ydinase voidaan laukaista kiertoradalle varsin helposti, ja sitten kun käsky tulee, niin tuo ase syöksyy takaisin ilmakehään ja räjähtää ennalta määrätyllä korkeudella. Tai toisaalta tuo ase voi myös upota maan sisään. Ennen räjähtämistä. Tuolloin seisminen aalto tuhoaa tehokkaasti myös bunkkereita. 

Vielä vuonna 2017 Ruotsi puhui ydinaseiden kieltämisestä. Mutta nyt sitten ovat mielipiteet muuttuneet myös tuossa maassa. Tämä kertoo siitä, miten sekaisin pakka tällä hetkellä on. Se että teemme päätöksiä paniikissa ei ole pahin mahdollinen skenaario. Pahin skenaario on se, että toistamme historian virheet. Me olemme tilanteessa, missä maailma on ilman ydinaseita rajoittavaa sopimusta. Mutta samalla meidän on käsitettävä se, että mikään sopimus ei ole toimiva, jos joku sopimuksen osapuolista vain etsii keinoja sen kiertämiseen. 

Ydinaseita rajoittavissa sopimuksissa puhutaan liikaa ohjusten kantomatkaan. Niissä ei puututa esimerkiksi ydinvoiman käyttöön ohjusten voimanlaitteena. Tällä hetkellä Venäjällä on käytössään ydinkäyttöisiä “Buresvesnik”- ohjuksia. Ja juuri ydinreaktori tekee tuollaisten ohjusten torjunnasta vaikeaa. Jos ydinkäyttöinen ohjus ammutaan alas. Niin sen ydinreaktorista leviää radioaktiivista materiaalia ympäriinsä. Noiden aseiden kantama on virtuaalisesti rajoittamaton. Eli niillä voidaan iskeä yhden tai 10 000 km päässä olevia kohteita vastaan. 

Myös ydinkärjellä varustetut torpedot ovat sellaisia aseita, joiden kehitystä tai olemassaoloa ei olla koskaan mietitty. Ydinkärjellä varustettu torpedo voi olla erittäin vaarallinen, jos sillä ammutaan esimerkiksi veden äärellä olevaa kaupunkia. Nuo mahdollisesti ydinkäyttöiset torpedot voivat iskeä tehokkaasti esimerkiksi satamiin. Ja niiden nostama hyökyaalto sekä superkuuma höyry varmasti kylvävät tuhoa kaupunkiin. 

Toinen asia mitä ei juurikaan olla pohdittu on se, että nykyaikainen ohjus voi ylipäätään iskeä mitä tahansa kohdetta vastaan, mikä on sen kantaman sisäpuolella. Eli tämän takia perinteiset sopimukset ovat menettäneet merkityksensä. Laivoista laukaistavia ohjuksia voidaan käyttää satamassa ankkurissa olevista laivoista käsin. Tai sitten noita aseita kuten “Kalibr” ohjuksia voidaan asentaa kontteihin. 

Ja noita kuljetuskontteja voidaan käyttää ampuma-alustoina laivoilta tai maista tapahtuviin ohjuslaukaisuihin. Eli juuri tällaiset järjestelmät kuten Club-K ovat niitä, joita voidaan modifioida tarpeen mukaan. Samat ohjukset joita ammutaan laivoista voidaan laukaista rautateiltä tai rekan perävaunusta. Kyseisen järjestelmän avulla voidaan mikä tahansa laiva muuttaa ydinaseita käyttäväksi sota-alukseksi. Mutta nuo aseet voidaan siis laukaista myös muilta alustoilta. 

https://legalclarity.org/club-k-missile-system-design-and-operational-capabilities/

https://en.wikipedia.org/wiki/9M730_Burevestnik

https://en.wikipedia.org/wiki/Boeing_X-37

https://en.wikipedia.org/wiki/Fractional_Orbital_Bombardment_System

https://en.wikipedia.org/wiki/GBU-57A/B_MOP

https://en.wikipedia.org/wiki/Kalibr_(missile_family)

https://en.wikipedia.org/wiki/Poseidon_(unmanned_underwater_vehicle)

https://en.wikipedia.org/wiki/Upshot%E2%80%93Knothole_Grable