Wolt on menestystarina vailla vertaa.



Wolt oli aikoinaan kuuden suomalaisen opiskelijan startup, joka muuttui miljardibisnekseksi. Ja sitten myöhemmin Woltin myynti oli maamme suurin yrityskauppa, ja kuten niin usein ennenkin Woltin osti amerikkalainen yritys. Eli Wolt ei enää maahamme veroja maksele. Wolt on esimerkki siitä, miten yhtiö voi leikata suoraan kuluistaan ulkoistamalla kaikki sen toiminnot ulkoisille alihankkijoille. Eli jos kaikki yhtiön työntekijät työskentelevät toiminimen kautta, niin heidän veronsa lankeavat silloin työntekijän eli alihankkijan itsensä maksettavaksi. Samoin alihankkijoille ei tarvitse samalla tavalla maksaa palkkaa kuin palkatuille työntekijöille. Periaatteessa Woltin täytyy vain maksaa suoritetuista tehtävistä. Eli kahvilla istumisesta ei tällaisessa tapauksessa makseta. Wolt kutsuu työntekijöitään nimellä "Lähettikumppani" ja palkkaa nimellä "palkkio". Näin yhtiö voi saada mahdollisimman suuria voittoja. 

Alihankkija tekee työtään laskun kautta. Eli hän ei saa palkkaa, vaan kirjoittaa laskun palveluksistaan. Sen takia alihankkijan kautta hankittu työ ei ole samalla tavalla säännösteltyä kuin palkatun työläisen tekemä työ. Eli alihankkijaa palkattaessa ei tarvita muuta kuin tehdä tarjous. Ja alihankkija sitten kirjoittaa laskun tuosta työstä. Woltin kohdalla tietenkin tehokkuutta lisäsi se, että Wolt sopimuksen tekijöillä oli oikeus siirtää tai jälleenmyydä noita sopimuksia. Ja Wolt lähettien sopimuksia on varmasti tehty välittäjien kautta. Se että noilla läheteillä ei näy muuta kuin Woltin kassi tietenkin aiheuttaa sen, että jotkut välittäjät "uskaltavat" myös periä välitysmaksuja noista sopimuksista. Eli välittäjien nimi ei näy noissa tapauksissa. Wolt käyttää työntekijöistään titteliä lähettikumppani, ja huomion arvoista on se, että lähettikumppani saa tehdä työtä myös Woltin kilpailijoille. 

Wolt ollut menestystarina vailla vertaa, mutta samalla se asettaa eteemme sen, mitä äärimmilleen viety voiton hankkiminen vaatii, eli Wolt ei varsinaisesti palkannut ketään. Vaan sen työntekijät olivat tuon yhtiön kumppaneita, eli he olivat periaatteessa yksityisiä yrittäjiä. Jos yritys ulkoistaa koko tuotannon esimerkiksi ulkoisille toiminimille, niin silloin yrityksen työntekijät muuttuvat alihankkijoiksi. He ovat silloin yksityisiä yrittäjiä, joiden YEL ja muut lain vaatimat maksut maksaa alihankkija, eli työntekijä. Lain mukaan toiminimen voi kuka vain perustaa. 

Tuon toiminimen rekisteröintihinta on Y-tietopalvelun mukaan 75 euroa, ja teoriassa joku yhtiö voi tehdä niin, että se käy työntekijänsä kanssa perustamassa toiminimen, jonka jälkeen työntekijää koskevat lakisääteiset maksut siirtyvät työntekijän itsensä maksettavaksi. Ja tietenkin tuon toiminimen haltija joutuu tekemään kirjanpitoilmoituksen, mutta ne eivät ole tuossa tapauksessa ylivoimaisia, ja tuo keskiössä oleva yhtiö voi suoraan tehdä nuo kirjanpitotehtävät tuon alihankkijaksi muutetun työntekijän puolesta. Eli tuolloin keskiössä oleva yhtiö suoraan voi siirtää kaikki TEL ja muut vastaavat kulut ja verot alihankkijansa maksettaviksi. Näin tuollainen yhtiö säästää valtavasti rahaa. Ja tuon järjestelyn ansiosta Woltin ei tarvitse myöskään maksaa palkkaa kuin sen korvauksen, mitä se maksaa tehdystä lähettitehtävästä. 

https://www.suomi.fi/yritykselle/yrityksen-perustaminen/yritysmuodot/opas/yksityinen-elinkeinonharjoittaja/toiminimen-perustaminen

Wolt sopimusten kotisivut. 

https://explore.wolt.com/fi/fin/couriers/faq#6uljUw6jZJ4JFvzxb6inyE

https://explore.wolt.com/fi/fin/merchant/general-terms-of-service


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oikeus abstraktiona: eli laki palvelee aina jotain tiettyä tahoa tai tarkoitusta.

Tekoäly ja sota

Kiina ja Venäjä ovat aina lännen edellä tekoälyn sotilaalliseen käyttöön liittyvissä projekteissa