Ajatuksia työelämästä sekä oma-aloitteisuudesta.

Tässä tekstissä käytän sanaa “minä”. Syy tähän on se, että “minä” on termi, joka ei periaatteessa viittaa kehenkään elävään tai kuolleeseen ihmiseen. Tämä teksti saattaa loukata jotain sellaista, joka ei halua tulla loukatuksi. Tai tuskin meistä kukaan oikeasti haluaa olla loukattu. Sanotaan että tällaiset ylipitkät kirjoitelmat saavat aikaan suuttumusta, raivoa sekä ärtyisyyttä. Ehkä joku voisi olla tästäkin asiasta myös kateellinen. Ehkä jonkun mielestä tämä kirjoitus olisi pitänyt jättää tekemättä. 

Ja ehkä joku sitten soittelee ympäri yhtiöitä, ja kertoo että miten paljon tässäkin on käytetty sitä paljon puhuttua työaikaa. Siis toivon että kirjoituksen “minä” ei ole asia, joka samaistetaan “minuun” eli tämän tekstin kirjoittajaan. Mutta ehkä nyt sitten on parempi siirtyä suoraan asiaan, kuin ryhtyä jaarittelemaan siitä, miten tämän tekstin kirjoittamiseen käytetty aika olisi voitu kuluttaa. Ja tietenkin kaikkien muidenkin pitäisi päästä tekemään näitä samoja asioita. 

Meillä on työelämässä tapana puhua saavutetuista eduista, sekä sekoittaa saavutetut edut sellaisiin asioihin kuin yleisiin etuihin. Saavutettu etu merkitsee usein sitä, että jos työntekijä tekee työnsä hyvin, niin häntä palkitaan. Siis kun ihminen osaa työnsä, niin hänelle tarjotaan porkkanaa, jos hän ei taas tee töitään, niin hänelle tarjotaan keppiä. Siis saavutettu etu kuten etätyö-oikeus ei ole siis tässä mallissa itsestään selvä asia. Se vaatii sitä, että työ on tehty niin, että voidaan olettaa alaisen osaavan tehdä työtehtävät siten, kuin esimies tai yhtiön sisäiset ja ulkoiset standardit vaativat. Ja sitten seuraavaksi tullaan siihen tilanteeseen, missä puhutaan siitä, että kuinka meillä suhtaudutaan erilaisiin asioihin. 

Eli meillä kaikkiin asioihin suhtaudutaan siten, että jokaisella ihmisellä on oma karsina. Hän on ikään kuin jossain laatikossa, josta hän ei voi omatoimisesti tehdä mitään muuta, kuin sitä mitä tuohon laatikkoon sattuu kuulumaan. Oma-aloitteisesti ei kukaan voi keittää kahvia, koska sitä ei joku käy käskemässä tai sitä ei satu kuulumaan omaan tehtäväkenttään. Mikäli kahvinkeitto johon tarvittava työ kestää ehkä kaksi minuuttia ei satu kuulumaan omaan tehtäväkenttään, joka tietenkin on kirjallisena omalla pöydällä, niin sitä ei voi missään nimessä tehdä. En siis ennen työpäivän alkua voi myöskään huuhdella tuota kuppia, koska sitä ei ole mainittu työsopimuksessa. 

Jos viettäisin esimerkiksi toimistolla jokaisen tunnin lopussa 15 minuuttia käymällä vaikkapa tupakalla, niin se ei olisi mikään ongelma. Siellä tupakkapaikalla varmaan olisi mukavaa hoitaa sosiaalisia suhteita muihin työntekijöihin. Eli tupakointi ei ole mikään ongelma. Samoin jos minulta sattuisivat nikotiinipussukat loppumaan kesken päivän, niin ilman muuta voisin työajan puitteissa vaikka kipaista lähikaupassa. Nimittäin jos olen ilman noita valmisteita, niin keskittymisestä ei tule mitään. Joten ei muuta kuin kauppaan ostamaan niitä korvaus valmisteita, koska se auttaa keskittymään. 

Mikäli kulutan vaikkapa pari tuntia aamulla siihen, että kaivan auton lumihangesta, niin silloin tuo mahdollinen myöhästyminen on täysin ymmärrettävää. En voisi ottaa bussia koska se merkitsisi sitä, että naapuri näkee autoni jäävän kotipihaan. Hän voisi ymmärtää asiat siten, että olen vaikka jäänyt työttömäksi tai siirtynyt etätöihin. Ja se voi tietenkin laukaista ivallisia kommentteja CVhen tulevasta aukosta. Joten tietenkin käyn autolla töissä. Se on aivan selvää. Niin voin sitten astuessani toimiston ovesta sisään aloittaa päivän manaamalla ruuhkaa sekä kaiken maailman kloppeja, jotka tuolla harjoittelevat autolla ajamista. Ilman noita muita tienkäyttäjiä voisi kaupungissakin olla satasen nopeusrajoitukset. Ja liikenne olisi varmaan paljon sujuvampaa, kun ei muita autoja olisi hidastamassa matkantekoa. 

Mikäli käyttäisin kaksi tuntia aamusta jonkun typerän blogin kirjoittamiseen, niin se varmaan olisi sitten täysin turhaa ajanhukkaa. Kuka niitäkin tekstejä nyt jaksaa lukea, kun voin siirtyä vaikka vlogeihin, joissa hölötän turhanpäiväisiä asioita. Teksteissä on sellainen ero vlogeihin nähden, että tekstiä voi siirrellä miten huvittaa, sitä voi silmäillä ruudulta ilman kuulokkeita eikä kukaan häiriinny sen lukemisesta. Voisin tuonkin ajan viettää vaikka jossain rapussa siivoamassa ja tuomassa rahaa Suomen valtion kassaan. Kukaan ei silloin saisi tietää sitä, mitä olen jostain asioista mieltä. Eikä kukaan varmaan halua mitään mielipiteitä edes kuulla. 

Mikäli jollain muulla työpaikalla enemmän tai vähemmän oleskelevalla henkilöllä sattuu olemaan joku ADHD, niin hänen lääkityksensä ja jaksamisensa selvitetään jossain kaukana paikassa nimeltään työterveydenhuolto. Hän voi sitten päästä suoraan vaikka työkyvyttömyyseläkkeelle, niin muiden ei tarvitse hänen työpäiväänsä katsella, kun hän ottaa vaikka kahden minuutin tauon työstä, ja käy hakemassa kupin kahvia. Jos hän sattuu joutumaan käymään apteekissa kesken päivää, niin kyseessä on varmasti kohtuuton vaatimus, sekä kohtuuton erivapauksien vaatiminen. 

Jos nikotiinin orja sattuu pistäytymään lähikaupassa, ja siinä sattuu menemään vaikka noin 30-40 minuuttia, niin silloin varmasti en käytä yhtiön aikaa väärin. Mitä se muille kuuluu jos istun rauhassa paikallani suu täynnä nikotiinipusseja, tai hoitelen sosiaalisia suhteitani jossain sisäänkäynnin edessä. Mikäli en saa pitää tuota taukoa, niin silloin en vain kykene keskittymään, ja sitten voin huutaa kurkku punaisena, että “en saa töitä tehtyä, kun muut pulisevat koko päivän”. Voin paiskoa ovia, ja jos jonkun sormet tai ranne nyt sattuu olemaan välissä, niin miksei tuo toinen sitten vähän varonut. Siis olen vihainen, joten muiden pitäisi se asia tietää. 

Olen siis vähän kireä, joten muiden olettaisi tuon asian ymmärtävän. Mikäli joku harjoittelija tai “kesähessu”, nyt sattuu jäämään esimerkiksi ilman toimistolle tuotavaa kakkua, niin mitä sillä nyt oli niin väliä. “Kesähessut” tulevat ja menevät, ja jos sitten jotain heistä satutaan vähän loukkaamaan, niin kukapa siitä mitään välittää. Kukaan ei varmaan ole pakottanut kesähessua kouluun, hän ei voi missään nimessä oma-aloitteisesti täyttää esimerkiksi korkeakoulujen hakulomaketta. Koska mikään ei sitten pakota esimerkiksi opiskeluun, niin kesähessumme sitten varmaan on lopun ikänsä joku sekatyömies. Joten voimme siis kohdistaa häneen kaiken ylemmyyden tuntomme. Hän ei varmaan halua olla mikään luovan työn tekijä, kuten taidemaalari tai joku kirjailija. Miksi hän sitä haluaisi? Hän joutuisi tekemään työtä ilman sitä ihanaa hymyilevää esimiestä, hän ei saisi olla sitä suurta harmaata massaa, josta halutaan tietenkin äänestäjiä. 

Tai pyykkiä ei voi etätyöpäivän aikana pestä, koska se ei vain satu olemaan yhtiön maksamaa aikaa. Siis tämä perustuu siihen ajattelumalliin, että jos laitan kahvinkeittimen päälle, niin minun pitää sitten seisoa tuon keittimen vieressä koko sen ajan, kun se valmistaa kahvia. Siis en voi jättää tuota keitintä yksin keittiöön, palata koneen ääreen ja sitten noin 15 minuutin päästä palata keittiöön ja kaataa kahvia kuppiin. En voi myöskään jättää pyykkikonetta yksin pesuhuoneeseen pesemään pyykkiä, vaan minun pitää seisoa sen vieressä koko ajan, kun kone pesee kalsareita. Ja sitten vaikka päivän päätteeksi tai ruokatunnilla voin tietenkin käydä nuo pyykit vaikka ripustamassa sillä välin, kun ateriani lämpiää mikroaaltouunissa. 

Kun me lähdemme miettimään sitä, miksi meidän maassamme ihmiset tekevät liian vähän töitä, meillä on liikaa lomaa, ja samalla myös korkea työttömyysaste, niin johtuuko tämä sitten siitä, että meillä ei tehdä omatoimisesti yhtään mitään? Se tekeekö ihminen etätyötä, tekeekö hän työtä tekoäly-agenttien kanssa tai tekeekö hän töitä siten, että hän saa tehtävälistan ja käy sitten itsenäisesti tekemässä työt ei ole niin sanotusti relevantti kysymys. Relevantti kysymys olisi se, että tekeekö ihminen oikeastaan yhtään mitään töissä, josta hän saa palkkaa? 

Kun teen etätyötä jollain läppärillä eli kannettavalla tietokoneella, täytyy minun suoraan istua tietyn pöydän ääressä koko päivän. Tuo läppäri on tietenkin pultattu kiinni pöytään, jotta en voisi esimerkiksi makoilla sängyllä tekemässä töitä. En siis voi ennen sovittua palaveria nousta sängystä ja kantaa läppäriä paria metriä. Ja tietenkin pomo voi soittaa jonkun Teams puhelun millä hetkellä hyvänsä. 

Työpaikalla voi aina tehdä monia mukavia asioita. Siellä voi pelata tietokonepelejä, siellä voidaan juoda kahvia, puhua mukavia, mutta siellä pitäisi tehdä myös töitä. Se että joku toiminto aiheuttaa sen, että kallista työaikaa menee kaksi tai kolme minuuttia ei varmaan ole syynä siihen, että yhtiöllä menee huonosti. Meillä on työelämässä joku asia, mikä syö tehokkuutta sekä valitettavasti myös pääomaa. Siis jossain on jonkinlainen rahareikä, jonne kaikki asiat vain katoavat. 

Meillä Suomessa työtä tehdään suurella sydämellä. Kun meillä ihmiset tekevät jatkuvasti liian vähän töitä, istuvat toimistoissa tekemättä mitään ja muutenkin toimivat tehottomasti, niin miksi meillä ei työelämässä viihdytä? Toimistojen mitä meille tarjotaan pitäisi olla huippuluokkaa. Johtajille puhutaan helposta lähestyttävyydestä, sekä inhimillisestä johtamistavasta. Mutta joku asia sitten polttaa ihmisiä loppuun. Siis maassa missä on liian pitkät lomat, liikaa vapaata sekä monia muita etuja käy niin, että työntekijät sairastuvat vatsahaavaan. He eivät jaksa tulla töihin, vaan istuvat mieluummin kotona, missä työpiste ei vastaa sitä, mitä toimistossa on tarjolla. 

Meillä ei haluta tulla toimistolle, sen varmaan jokainen on todennut. Mutta missä se syy siihen sitten on? Meillä Suomessa vahditaan vapaa-ajan ja työajan eroa erittäin tarkasti. Kuitenkaan kukaan ihminen koko maassa ei voi siis sammuttaa työpaikan antamaa puhelinta silloin kun hän on vapaalla. Kun olen mökillä, kesken lomaa, niin silloin minun pitää olla nimenomaan työpuhelin päällä jatkuvasti. Jos sitten siihen sattuu tulemaan joku tekstiviesti, niin voi rynnätä esimerkiksi luottamusmiehen toimistoon kertomaan, että olen joutunut tekemään töitä lomalla. Mitään muuta puhelinta tai sähköpostia ei edes voida ajatella kuin sitä, mitkä olen saanut työpaikalta. 

On katsos noloa käyttää gmailia. Siinä voivat tiedot päätyä pahojen jenkkien palvelimille, joten on tietenkin parempi että oman yhtiön johto sitten näkee kaikki puhelut ja viestit, joita lähetän. Kokouksissa on mukavaa kaivaa sähköpostin kautta tulleet powerpointit sieltä kaiken maailman perhekuvien ja kissanristiäisiä koskevien viestien joukosta. Ja jos vaikka ostaisin oman Android-puhelimen, niin silloin tietenkin joku voisi kuvitella minun olevan vaikka työtön. Mitä siitä tulisi jos vaikka joku opettaja ei huomaisi minun olevan jonkin tunnetun yhtiön palveluksessa? Tai ehkä tätäkin asiaa kannattaa tarkastella vähän laajemmin. Siis opettaja tai erityisesti venäläinen opettaja voi varmasti olla hyvillään, jos hänelle lähetetään postia tunnetun räjähdysaineita valmistavan yhtiön sähköpostista.