Älypuhelinten kieltäminen ei poista perusongelmia.

 

Kouluissa osattiin kiusata toisia, ja tehdä muitakin asioita kuin seurata opetusta. Siis muistelen kaukaisia kultaisia aikoja, jolloin itse tuota peruskoulua kävin. Silloin ei ollut läppäreitä eikä kännyköitä. Mutta oppitunneilla joku keksi aina välillä muutakin tekemistä kuin opetuksen seuraaminen. Siis eturivin päälle heiteltiin kaikenlaista tavaraa kuten karkkiparereita pastilleja sekä monia muita asioita. Ja sitten tietenkin noista asioista keskusteltiin välillä jälki-istunnossa. Joku saattoi lukea tunnilla esimerkiksi Aku Ankkaa ja joku sai aina jäädä vähän yksin, kun hänen seuransa oli niin kauhean tylsää. Koulukiusaamista ei tuolloin tapahtunut, kun kaikki siihen liittyvät asiat laitettiin kiusatun liiallisen herkkyyden piikkiin. 

Kun opettajilla ja henkilökunnalla oli vaitiolovelvollisuus, niin kiusaaminen ei ehkä tullut esimerkiksi yleiseen tietoon. Kiusaajat varmasti pitivät huolen siitä, että asiat kerrottiin kaunistellen. Eli jos jonkun päälle oli heitetty vettä, niin silloin unohdettiin mainita että tuo vaatteiden kasteleminen tapahtui 20 asteen pakkasessa tai vesi jota käytettiin oli tulikuumaa. Siis kiusaamisesta ei puhuttu. Ja jos siitä sitten puhuttiin, niin kyseessä oli yksittäistapaus. Kun kaikilla oli vaitiolovelvollisuus, niin asioista voitiin vaieta. Oli tärkeämpää pitää yllä julkisivua kouluista, joissa ei kiusaamista tapahtunut. Jos kiusaamiseen käytettiin esimerkiksi puhelinsoittoja, niin silloin ei noista asioista jäänyt mitään todisteita. Mutta sitten kiusaajat alkoivat kiusata muita sosiaalisessa mediassa. Juuri tuo asia sitten aiheutti sen, että ihmiset näkivät mitä kaikkea kiusaamiseen oikeasti liittyi. 

Tekniikkaa on aikoinaan ihannoitu jopa niin paljon, että lapsilta vietiin kynät ja paperit, kun kaikkien asioiden piti muuttua digitaaliseksi. Kaikilla piti olla älypuhelin, ja kaikki asiat piti tehdä erilaisilla tietokoneilla. Jos asiaa ei voitu tehdä ruudulla, niin silloin sitä ei enää ollut. Siis niin asioista ajateltiin joskus kauan sitten. Älypuhelimesta tuli pakollinen asia. Sitä alettiin käyttää luokissa ja kesken oppitunteja. Ja sitten tuo paljon puhuttu heiluri heilahti takaisin alkuun. Tekniikka joka alussa nähtiin upeana, uutena ja viehättävään asiana alettiin nähdä demonina. Tekniikka oli siis syypää kaikkiin ongelmiin, mikä tietenkin ratkaistaan sillä, että kännyköiden täyskielto pannaan toimeen. Ja siinä sitten on kaikki ongelmat ratkaistu. 

Kun ennen opettaja sai ottaa esimerkiksi Aku Ankan pois oppilaalta tai käskeä laittaa korvalappustereot pulpettiin, jos niitä kuunneltiin kesken tunnin, niin nyt sitten älypuhelimia ei saanutkaan enää ottaa pois. Ja tietenkään niitä ei saa käyttää edes välitunneilla. Se kun saattaa vaikeuttaa oppilaiden kontaktien ottamista. Mutta jos syytämme tekniikkaa kaikesta, niin onko tekniikka itse syyllinen, vai löytyykö syytä ehkä sitten kuitenkin sieltä kännykän ja selkänojan välistä. Jos syytämme tekniikkaa siitä, että nuoret eristäytyvät, niin me sitten kohtaamme tilanteen, missä syytämme älypuhelinta tai tahdotonta olentoa. 

Älypuhelimen syyttäminen on helppoa. Älypuhelin ei puolustaudu. Sen kieltäminen on helppo tie, ja siksi kai se tie on valittu. Niin kouluissa voidaan taas kerran huokaista helpotuksesta. Asiat on ratkaistu niin, että kaikki voivat taas seisoa hymyillen kuvissa, eikä mitään sellaista päädy julkisuuteen, joka voisi antaa väärän kuvan koulusta, jonka imagoa tietenkin varjellaan viimeiseen asti. Mutta ratkaiseeko tuo kännyköiden tai älypuhelinten kieltäminen oikeastaan mitään? Olen itse käynyt koulua aikana, jolloin edes tavallisia kännyköitä ei ollut olemassa.Muistan kuinka silloinen Neuvostoliiton johtaja Gorbatshov soitti kännykkäpuhelun Moskovaan keskeltä katua. Tuolloin kännyköitä oli vain suurilla johtajilla. Kukaan 15-vuotias ei tuolloin edes voinut kuvitella hankkivansa kännykkää. Ja silloinkin kouluissa oli rauhattomuutta. 

Peruskoulua pidettiin välttämättömyytenä. Se oli asia jonka käyminen oli joissain perheissä itsestään selvyys, Hyvä koulumenestys takasi paikan lukiossa, josta pääsi sitten opiskelemaan insinööriksi, lääkäriksi tai joksikin lakimieheksi. Mutta sitten alkoivat uudet tuulet puhaltaa. Myyntimiehet sekä kaiken maailman NHL-tähdet valtasivat sanomalehtien sivut. Ihmisille alettiin opettaa niin, että rahaa saa varmasti muuten kuin istumalla jossain tylsässä luokassa lukemalla tylsiä kirjoja. Jos myi esimerkiksi pölynimureita ovelta ovelle, niin voi saada vaikka 1200 euroa päivässä. 

Siis henkilö myi tällöin 8 imuria päivässä, ja myynnistä saatava provisio oli tuolloin 150 euroa. Ja NHL tähti voi saada vaikka 100 miljoonaa vuodessa. Joten kuka nyt enää sitten viitsii mitään kouluja käydä. Televisio täyttyi aidoista ihmisistä, jotka olivat vaihtaneet esimerkiksi merikapteenin ammatin matruusin rooliin samalla laivalla. Eli he olivat sitten jättäneet koulun kesken, kun opintotuki oli niin pieni. Ja laivan matruusina ansaitsi paremmin. Samoin tietenkään mikään muu asia ei voinut tuoda ihmisille julkisuutta kuin joku Mount Everestin matka. Se mitä tuo matka sitten maksoi, ja mistä rahat oli haettu ei sitten kukaan viitsinyt mainita. 

Kyllä oppilaat osaavat toisiaan kiusata ilman kännyköitä ja sosiaalista mediaa. Kouluissa oli silloinkin yksinäisyyttä sekä niitä oppilaita, joita ei paljon joukkoon kaivattu. Eli kännykkäkielto voi tietenkin parantaa esimerkiksi koulun mainetta, mutta samalla kuitenkaan se ei poista kouluista niiden perusongelmaa. Eli kiusaaminen ja syrjintä eivät poistu sillä, että kännykät kielletään jossain peruskouluissa. Kiusaaminen ei myöskään poistu sillä, että teetetään pakolla ryhmätöitä, joissa sitten toimitaan siten, että yksi tekee työt, ja muut keskustelevat henkevästi siitä miten ensi viikonloppuna pukeudutaan kotibileisiin. 

Siis tuollaiseen toimintaan ei välttämättä tarvita älypuhelinta. Sitä ilmeni jo kauan ennen älypuhelinten ilmaantumista markkinoille. Älypuhelinten ja tekoälyn kieltämistä perustellaan sillä, että lapset eivät opi, jos he eivät joudu tekemään mitään itse. Kynän ja paperin käyttö muistiinpanojen tekemiseen on perusteltua, koska niiden avulla henkilö pysyy paremmin hereillä kuin pelkästään kuuntelemalla. Samoin tiedon prosessointiin osallistuu tuolloin suurempi määrä neuroneja. Joten oppiminen on tuolloin tehokkaampaa. Mutta samalla kuitenkin meidän pitää muistaa, että kynä ja paperi eivät ratkaise mitään, jos niihin piirrellään esimerkiksi auringon ja pilvien kuvia. 

Jos ihmistä ei kannusteta opiskelemaan, vaan kaikki mielenkiinto kohdistuu muuhun kuin kouluun, niin silloin varmasti ei ihminen opi yhtään mitään. Jos ihminen ei koe opiskelua mielekkäänä asiana, josta hänelle on hyötyä, niin silloin varmasti hän löytää mielenkiinnon kohteita muualta kuin koulun penkiltä. Kaikissa kouluissa opetetaan asioita jotka eivät ole kiinnostavia. Ja ihmisten pitää oppia siihen, että kaikki asiat mitä missäkin tehdään eivät ole kiinnostavia. Maailmassa tehdään paljon asioita, jotka eivät ole kiinnostavia tai mukavia. 

Kännykkäkielto voi olla asia, mikä parantaa oppimista. Mutta pahimmillaan se on asia, minkä rikkomisesta tulee statussymboli. Tai sitten siitä tulee asia, johon saa ostaa poikkeuksia. Uskoisin että ne jotka kokevat koulun tärkeäksi sen takia, että sen kautta pääsee jatkoon eivät nytkään räpelöi kännykkää jossain luokassa, vaan he kuuntelevat opetusta. Mutta ne jotka eivät sitten koe opetusta tärkeäksi räpelöivät kännykkää tai sitten tekevät jotain muuta mielenkiintoista kuin katselevat tylsiä asioita jostain taululta. Oppilaiden turhautuminen sekä monet muut asiat eivät ole sellaisia, että niitä ratkotaan kieltämällä älypuhelimia. On hienoa että oppilaiden sosiaaliseen kehitykseen on kiinnitetty huomiota. Mutta samalla pitää muistaa sekin asia, että jos jossain opetetaan niin, että "kaikkia ei tarvitse ottaa mukaan", niin se varmaan sitten aiheuttaa sitä syrjäytymistä jatkossakin. 

https://yle.fi/a/74-20216958