Miksi suomettumisesta ei haluta puhua

Suomettuminen tarkoittaa sitä, että asioista, joista ei haluttu puhua vaietaan. Ja tietysti esimerkiksi puolustus- ja ulkopolitiikka eivät ole asioita, joista on totuttu keskustelemaan avoimesti. Tuota asiaa perustellaan sillä, että näistä asioista päättävät tahot tarvitsevat työrauhaa. Todellisuudessa tällä tavalla myös estettiin ja estetään sellaisten mielipiteiden leviäminen, joka ei miellytä jotain osapuolta. 

Suomettuminen nostaa aina välillä päätään. Eli meidän pitäisi palata Kremlin kainaloon jotta voisimme saada halpaa öljyä sekä kaasua. Suomettumisen yksi tunnusmerkeistä on se, että tietyistä asioista ei saisi puhua. Ja tietysti yksi asia mistä kukaan oikeasti suomettunut ei halua puhua on suomettuminen. Jos keskustelu kävi liian syvällisesti, niin tietenkin silloin kaikkien piti välillä nollata. Ulkopolitiikan johdolle piti antaa työrauha, jotta emme ärsytä Neuvostoliittoa.

Tässä sitten siis viittaan erään Helsingin yliopiston tutkijan kommenttiin, että tämä ei ole niin sanotusti “oikea aika” puhua suomettumisesta. Suomettuminen eli itsesensuuri sekä kyvyttömyys nähdä mitään pahaa siinä, että itäinen naapurivaltio loukkaa ihmisoikeuksia sekä suorittaa erilaisia “erikois- yms. operaatioita” vieraiden valtioiden alueella on asia, josta ehkä voimme puhua sitten joskus 80 vuoden kuluttua, kun kaikki jotka ovat suomettumisesta hyötyneet ovat poistuneet keskuudestamme. 

Samoin tietenkin me muistamme, että Stalin surmasi kymmeniä miljoonia ihmisiä. Eli hänkään ei ehkä halunnut keskustella kaikista valta-aikanaan tapahtuneista asioista.Eikä kukaan Hitlerin alaisista varmaan halunnut keskustella syvällisesti esimerkiksi keskitysleireillä tapahtuneista rikoksista. 

Samalla tavalla Neuvostoliitossa tuomittiin Stalinin aika. Stalin teki rikoksia, mutta kun hänen tekonsa tuomittiin, niin Stalin oli jo kuollut. Eli hän itse oli poissa tuomioistuimen toimivallasta, koska hän oli kuollut. Joten mikäli odotamme 80 vuotta tuota keskustelua, niin se ei ehkä sitten kosketa noita suomettuneen Suomen johtajia. Suomettuminen merkitsee sitä, että Neuvostoliiton teot unohdetaan järjestelmällisesti. 

Suomettumisen perusta on ollut se, että maamme poliitikot ovat saaneet sen kautta tukea omalle toiminnalleen. Ja tietysti kansalle luvattiin halpaa energiaa, mikä tietenkin oli Kekkosen ja hänen lähipiirinsä mielestä riittävä lahja kansalle, jonka tehtävänä oli tehdä työtä, maksaa veroja sekä käydä äänestämässä. 

Suomettumiseen syyllistyivät erilaiset intellektuellit, lehtimiehet, poliitikot, AY aktiivit sekä muut vastaavat henkilöt, jotka kokivat Neuvostoliiton poliittisena “veljensä”. Neuvostoliiton tiedustelu markkinoi tuota Idän Ihmemaata valtionsa, jossa oli täysi työllisyys. Samoin vuorineuvoksia houkuteltiin Neuvostoliiton leiriin sillä, että “Neuvostoliitossa johtajia kunnioitettiin”. Eli johtajan ei tarvinnut sietää mitään kritiikkiä. Ja tietysti esimerkiksi oikeus käydä idänkauppaa teki hyvää noiden ihmisten omalle lompakolle. Tuolloin Neuvostoliitto ei ideologisista syistä käydä kauppaa suoraan kapitalistisen toimijan kanssa. Vaan kauppaa käytiin siten, että Suomen valtio osti tuotteet, mitä Neuvostoliittoon vietiin. 

Ja jos sitten joku toimija ei miellyttänyt Neuvostoliittoa tai maamme ulkopoliittista johtoa, niin tietenkin hänet pudotettiin pois tuosta idänkaupan johtajien kärkikaartista. Eli jos mielipiteet eivät miellyttäneet, niin se teki sitten melkoisen loven tuon henkilön tuloihin. Neuvostoliitto noudatti sellaista periaatetta suorittaessaan värväys operaatioita, että se halusi sijoituksestaan mahdollisimman suuren tuoton. Tuon KGBn harjoittaman värväystoiminnan pääkohteina olivat journalistit, yliopiston työntekijät, kuten tutkijat sekä professorit, jotka houkuteltiin tukemaan Neuvostoliiton politiikkaa. Esimerkiksi ydinaseetonta Pohjolaa voidaan pitää Neuvostoliiton riemuvoitto.

Jos siis tuota Kekkosen mallia halutaan tarkastella nykyisen tilanteen valossa, niin silloin kauan sitten Kekkonen teki kaikki päätökset sen aikaisen tiedon sekä mallin mukaan. Neuvostoliitto käytti periaatteessa samoja menetelmiä ja malleja kuin Venäjä, ja yksi Venäjän käyttämistä argumenteista on se, että jos maassa ei ole ydinaseita, niin se ei myöskään käytä itse ydinaseita tuota valtioita vastaan. 

Aivan kuten Venäjän lakiin on kirjattu hyökkäyssodan kieltävä pykälä. Joten ehkä ydinaseiskua sanotaan tuossa maassa sitten “erikoisaseiden käyttämiseksi”. Eli mikään ei estä Kremlin johtoa käyttämästä noita aseita, jos niitä on sen varastossa. Tietenkin ydinaseiden laukaisu vaatii kahden kenraalin hyväksymisen. 

Mutta jos Putin antaa laukaisua koskevan käskyn, niin vastustaako tuota käskyä kukaan? Ongelma on siinä, että Venäjän johto valitsee kenraalikuntaan henkilöitä, jotka eivät koskaan väitä vastaan. Ja jos emme hyväksy ydinaseita edes sota-ajassa, niin se avaa maamme Venäjän asevoimille. 

KGB tuki erittäin voimakkaasti rauhanpuolustajien liikettä. Joka vaati läntisen Euroopan riisumista ydinaseita, samalla kun Neuvostoliitto lisäsi jatkuvasti sen omien ydinkärkien määrää. Samoin ihmisiä pyydettiin olemaan hiljaa Neuvostoliiton sekä sen ystävien ihmisoikeus tilanteesta, mutta samalla tietenkin USAn tekemiä sotarikoksia sekä muita asioita korostettiin. Eli esimerkiksi tiettyjä julkaisuja pyrittiin rajaamaan siten, että Neuvostoliiton asioita ei tarvinnut mainita. Samoin jos henkilö ei ollut mieliksi Neuvostoliitolle, niin hän koki kovaa henkilökohtaista painostusta, kuten auton ikkunoiden töhrimistä koiran ulosteella, sekä muuta häirintää. Kuten terveystietojen levittelyä. 

Suomettuminen tarjosi myös poliitikoille mahdollisuuden vetäytyä Neuvostoliiton selän taakse piiloon, kun 

he tekivät päätöksiä, joiden tiedettiin olevan sellaisia, että ne eivät ihmisiä olisi miellyttäneet. Maan tavan mukaan asioita, jotka eivät miellyttäneet maamme poliittista eliittiä tai Neuvostoliittoa vaiettiin kuoliaaksi. Koska maamme naapurina oli voimakas ydinasevaltio, niin aina voitiin vedota siihen, että “Neuvostoliitto pakotti”. Eikä turhia keskusteluja mistään asioista, jotka liittyivät ulkopoliittiseen johtoon ja sen tapaan hoitaa asioita kaivattu. Ja tietysti suurten yhtiöiden omistajat olivat väline, jonka avulla voitiin huomaamattomasti vaikuttaa kaikkeen, mitä maassamme julkaistiin. 

Korpilammen kokouksessa tai konferenssissa vuonna 1977 määriteltiin liike-elämän suhde hallitukseen. Eli vuorineuvosten ja ja hallituksen suhde oli se, että hallitukselle piti antaa työrauha. Tuo tarkoitti sitä, että hallitusta ei saanut arvostella. Ja tietysti konsensus oli asia, millä ajettiin esimerkiksi hallituksen etua. Vakaa hallitus takasi talouskasvun sekä työllisyyden. Eli jos hallitus ei miellyttänyt Neuvostoliittoa, niin se ei enää sitten ostanut tuotteita, joita sille tarjottiin. Tietenkin suuret yritykset olivat avainasemassa, kun puolueet hankkivat rahoitusta. Konsensus tietenkin tuki hallitusta, sekä tasavallan presidenttiä Kekkosta. Ja suomettuminen tietenkin toi kaikille paljon rahaa. 

Mutta mistä tuota rahaa saatiin? Neuvostoliitto toimitti maahamme kaasua sekä öljyä, jota sitten myytiin voitolla ulkomaille. Juuri noista tuotteista saatavat tulot pitivät maamme pyöriä pyörimässä. Samalla se tietenkin sitoi maamme neuvostoliittolaiseen sekä myöhemmin venäläiseen energiaan. Se antoi tietenkin Kremlin johdolle mahdollisuuden vaikuttaa maamme politiikkaan. Ja ajattelutapa, että maamme ei voisi tehdä vastarintaa tuki sellaisia poliitikkoja, jotka hakivat tukea Neuvostoliitosta. 

https://yle.fi/a/74-20213729?

https://fi.wikipedia.

org/wiki/Korpilampi-seminaari