Mitä valtion johdon räjäyttämisellä saadaan aikaan?



Mitä valtioiden johtajien surmaaminen tuo tullessaan? Pahimmassa tapauksessa vain kuva jonkun toimiston seinällä vaihtuu ja meno jatkuu ennallaan. Siis valtionpäämiesten surmaaminen ei ole ehkä asia, mikä muuttaa koko yhteiskuntaa. Mutta ehkä sillä voidaan saada valtionpäämies miettimään tekojaan tai käskyjään pari kertaa. Eli tuolloin ajatus voisi olla samanlainen, kuin että jos joku painaa asetta valtionpäämiehen päätä vasten. Tarkoitus on siis luoda henkilökohtainen uhka, jolla estetään tiettyjen asioiden tapahtumista. 

Valtion johto eli Iranin tapauksessa Ali Khamenei ei ole yksin valtio. Mutta hän voi eskaloida mielipiteitään läpi koko yhteiskunnan sekä samalla kun hän voi halutessaan käyttää valtiota välineenä ajaakseen omia tai oman edustamansa eturyhmän etuja. Ja juuri tämä asia tietenkin auttaa monia "erilaisia" valtionpäämiehiä pysymään vallassa. Suuri osa noista hyvin erilaisista valtioiden päämiehistä istuu raskaasti panssaroidussa hallintopalatsissa raskaasti aseistettujen henkivartijoiden suojissa. Nuo henkivartijat ovat sellaisia, että heidät valitaan sellaisista henkilöistä, joiden "lojaalisuus on taattu". Ja jos nuo pyssymiehet sitten suuttuvat, niin he voivat myös surmata valtionpäämiehen. 

Ja ennen esimerkiksi täsmäpommeja noiden valtionpäämiesten surmaaminen olisi vaatinut suuren luokan pommituksia. 

Eli koko kaupunki olisi ollut tuolloin kappaleina, mikä tietenkin tarkoittaa, että kansakunta olisi hitsautunut tuon johtajan taakse. Mutta sitten kehitettiin täsmäpommi. Tuo ase voi tuhota hallintopalatsin hyvin tehokkaasti mutta muut rakennukset sen ympärillä jäävät ilman vaurioita. Ja juuri tuo asia tekee stealth lentokoneista sekä täsmäpommeista erittäin houkuttelevia laitteita, joilla noihin henkilöihin voidaan suunnata henkilökohtaista uhkaa. 

Mutta juuri tämä malli on sitten se, mikä tekee asioista hyvin monimutkaisia. Se että valtion johtajaan suunnataan uhka, on jotenkin vieras ainakin joillekin tahoille. Se miten paljon nuo iskut muuttavat jotain äärimmäisen islamistista yhteiskuntaa on sitten aivan eri asia. Jos sitten puhumme pommien käytöstä jotain Khamenein kaltaista ihmistä vastaan, niin tietenkin puhumme toiminnasta kansainvälistä järjestystä vastaan. Mutta toisaalta me varmaan olemme huomanneet, miten Khamenei itse käyttää valtaa. Hän muutti itsensä moraalisesti hyväksyttäväksi kohteeksi. 

Iranissa on esimerkiksi kaksi armeijaa. On virallinen Iranin asevoima. Sekä tasavaltalaiskaarti joka on virallisesti Iranin johtajan komennossa. Tuo tasavaltalaiskaarti on siis erotettu asevoimista, ja tarkoitettu Iranin johtajan yksityiseksi työkaluksi. Eli jos tasavaltalaiskaartia verrataan johonkin muuhun organisaatioon, niin sen asema on sama kuin FSBllä sekä Wagner PMCllä oli Venäjällä. Se on urkintalaitos, jonka tehtävä on suoraan ilmiantaa sekä rangaista jokaista, joka uskaltaa vastustaa Iranin johtoa. Se on myös sotilasorganisaatio, jonka tehtävä on murskata kaikki, mitkä vastustavat Iranin julmaa diktatuuria.  Esimerkiksi huivi on Iranin johdon vallan symboli. 

Kyseessä on ulkoinen merkki joka symboloi tuon järjestelmän valtaa, ja sen takia sen käytöstä on tullut asia, mitä valvotaan erittäin tarkasti. Pelätään että pienikin lipeäminen ulkoisista tunnuksista saa aikaan turbulenssin, jota ei voida enää pysäyttää. 

Tasavaltalaiskaarti toimii siis pelkästään Iranin sharia-neuvoston puheenjohtajan henkilökohtaisesta käskystä. Ja juuri tasavaltalaiskaarti on avainasemassa kun mielenosoituksia tukahdutetaan. Kyseinen organisaatio valvoo kaikkia Iranin johtajia sekä heidän turvallisuuttaan. Samalla nuo miehet myös pidättävät henkilöt, jotka eivät ole lojaaleja Iranin ylimmälle johtajalle. 

Mutta sitä mitä tällaiset iskut tuovat tullessaan on taas sitten asia erikseen. Eli valtiotieteiden sekä valtion filosofian ydinkysymys on se, mikä on valtio? Sekä sekin kuuluu valtio filosofian piiriin, että kuka tai mikä on laillinen valtionpäämies? Riittääkö se että henkilö marssittaa 20 000 aseellista kannattajaansa johonkin parlamenttiin, ja sitten julistaa itsensä valtion johtajaksi? Tai mitä jos joku sitten ajattelee että hän muuttaa lakeja niin, että sekä parlamentti että valtionpäämies suoraan istuvat lopun elämänsä vallan kahvassa. 

Tämä Iranin johdon kohtelu on asia, joka sitten aiheuttaa ongelmia siinä, että mitä jos sitten seuraavaksi lähdetään pudottelemaan bunkkerien tuhoamiseen tarkoitettuja pommeja vaikkapa Kremliin? Mutta valtion ja kanainvälisen lain ongelma on siinä, että mitä jos joku valtio sitten ryhtyy käyttäytymään kuin Iran. Eli kun Iran aseistaa huthikapinallisia ja omistaa tasavaltalaiskaarteja, jotka toimivat Iranin valtion ylimmän johtajan komennossa, niin tietenkin Iran voi virallisesti sanoa olevansa erossa esimerkiksi Punaisenmeren tapahtumista, eikä Iran siis tämän mallin mukaan ole vastuussa mitenkään siitä, että kansainvälistä meriliikennettä häiritään sen toimittamilla aseilla. 

Se onko Trumpin toiminta sellaista, että sitä voidaan pitää moraalisesti oikeutettuna on taas eri asia. Kukaan ei varmaan itke Khamenein puolesta. Mutta samalla Trumpin motiivit voivat olla vähän vähemmän altruistisia kuin mitä niiden toivoisimme olevan. Mutta onnistuuko Trump tekemään muutoksen Iranissa? Öljyn hinnan nousu saattaa tietenkin auttaa USAn öljyteollisuutta, mutta sen seurauksena öljytuotteiden hinnat tulevat nousemaan. Niin kauan kuin Iranissa on tasavaltalaiskaarteja, niin valtaa ei voida siirtää pois islamisteilta. 

Aivan samoin kuin Putinin kuolema ei välttämättä tuo muutosta Venäjälle. Tasavaltalaiskaarti ei takuulla halua luopua asemastaan, eli tilanne on sama kuin Venäjällä. Tasavaltalaiskaartia voidaan nimittäin verrata myös FSBhen. Eli periaatteessa ilman tasavaltalaiskaartia ei Irania voi hallita. Aivan samoin kuin Venäjää ei hallita ilman turvallisuuspalvelun lupaa. Jos tasavaltalaiskaarti pelkää asemansa puolesta, niin he voivat suoraan pidättää ja surmata omat esimiehensä. Tasavaltalaiskaarti on taas ankkuroitu Iranin johtoon väkivallan avulla. Tuo järjestö on pelolla hallitsemisen synonyymi. 

Eikä myöskään se että valta siirretään pois joltain yksittäiseltä henkilöltä tai ryhmältä poista valtarakennetta, mikä on tukenut tuota järjestelmää. Vain tuon valtarakenteen poisto voi muuttaa yhteiskuntaa siten, että siitä on jollekin hyötyä. Trumpille itselleen riittää, että ihmiset uskovat häneen ainakin loppuvuoden ajan. Eli riittää että äänestyshetkellä usko Donaldin politiikkaan on suurta. 

https://yle.fi/a/74-20213941

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oikeus abstraktiona: eli laki palvelee aina jotain tiettyä tahoa tai tarkoitusta.

Tekoäly ja sota

Kiina ja Venäjä ovat aina lännen edellä tekoälyn sotilaalliseen käyttöön liittyvissä projekteissa