Olipa kerran: työaika.

Meillä Suomessa puhutaan jatkuvasti siitä, miten työaikaa pitäisi pidentää. Miten maassamme tehdään liian vähän työtä, tai miten liian lyhyt työura vaikeuttaa yritysten kilpailukykyä. Työpaikalla oleskeleminen on tietenkin aivan eri asia kuin tuottava työ. Jos yhtiö ei saa tilauksia, niin se ei varmasti saa myöskään rahaa, jolla maksetaan palkkaa. Siis jos yhtiöllä ei ole tilauksia, niin työpaikalla vietetty aika on vain rahan haaskausta. Lyhyellä tähtäimellä yhtiön kannattaa palkata kokeneita asiantuntijoita. Mutta pitkällä tähtäyksellä tuo asia voi vaikuttaa negatiivisesti jatkuvuuteen. Eli kun vanha stara tekee kaikki työt, niin uusille tulevaisuudessa tuossa asemassa olevilla ei tule mahdollisuuksia osoittaa ja kehittää omaa osaamistaan. Tilanteessa jossa keskeinen kehittäjä lähtee eläkkeelle, niin hänellä pitäisi olla seuraaja, joka osaa samat asiat kuin se henkilö, jonka hän korvaa työpaikalla.  

Mutta samalla unohdetaan se, että miten yritykset saisivat jatkuvuutta sekä koulutettua uusia tähtiä, jos vanhat starat tekevät kaikki työt. Ja sitten kun vanha työntekijä on lähtenyt eläkkeelle, niin uusia työntekijöitä ei kukaan enää osaa kouluttaa, kun vanhat työntekijät ovat poissa työmarkkinoilta. Kun työuraa ja työpäivää pidennetään, niin se merkitsee sitä, että uudet työntekijät eivät saa sitä paljon puhuttua työkokemusta tai perehdytystä työtehtäväiin, joita vain vanhempi ja kokeneempi työntekijä voisi antaa. Meillä Suomessa mennään kohti sitä paikkaa, jota voimme pitää innovaation loppuna. 

Ilman innovaatioita ei ole tuotteita, joita voimme sitten myydä maailmalle. Mutta sitten jos taas ajatellaan rahoitus- ja finanssialaa, niin pörssipeleissä sekä pankeissa ei paljon uutta teknologiaa kehitellä. Toisaalta taas pankeissa ja finanssialalla liikkuu valtava määrä rahaa. Eli suurimmat rahasummat liikkuvat maailman vähiten innovatiivisella alalla, joten sen takia olemme sellaisessa tilanteessa, jossa maailman vähiten innovatiiviset ihmiset johtavat teollisuutta, jonka pitäisi jotenkin luoda tuotteita, joilla taas saadaan kysyntää aikaan. 

Jos haluamme sitten luoda kestävää kehitystä, niin meidän kannattaisi ehkä miettiä sitä, että haluammeko olla maailman parhaita jossain, jolloin noiden tuotteiden tekijänoikeudet tuovat meille tai yhtiölle, joka on rekisteröity Suomeen sitä paljon puhuttua pääomaa. Jos yhtiöllä ei ole mitään mitä se myy, niin on aivan turha lähteä tekemään liiketoimia. Siis kannattaako tuotetta myydä ennen kuin se on valmis? Siinä sitten kannattaa tehdä sellainen sopimus oman itsen kanssa, että tuote on valmis määräpäivään mennessä. Jos tuote ei ole valmis, niin asiakas varmasti lähtee etsimään uutta toimittajaa tuolle tuotteelle, ja sitten seurauksena on varmasti myös oikeudenkäynti. 

Mutta juuri se että työelämässä tuijotetaan liikaa voittoa estää innovoinnin. Ja esimerkiksi valtion turvallisuus tarvitsee konkreettisia tuotteita. Siis ekosysteemin pitää olla valmis innovaatioon. Mutta yksi asia mikä tuotteistamisessa kannattaa muistaa on se, että tuotteistamista koskevat periaatteessa samat säännöt kuin muitakin ekosysteemejä. Diversiteetti eli monimuotoisuus takaisi sen, että jos yksi tuote ei enää kiinnosta asiakkaita, niin muut tuotteet sitten korjaavat tuon aukon. Tuotekehityksen kohdalla tärkeää ovat: 

1) Idea

X) Tahto tuoda ideoita yleiseen eli yhtiön tietoisuuteen. 

2) Taito toteuttaa ideoita. 

Jos kukaan ei uskalla tai halua tehdä aloitteita, niin silloin ei uusia ideoita synny. Ja ilman kokemusta eli syvällistä ammattitaitoa  ei tuotteen muovaamisesta myyntikuntoon tule mitään. Mikäli sitten kokeneita insinööri tai markkinoinnin asiantuntijoita ei löydy, niin silloin ei tuotteistamisestakaan tule mitään. Tietenkin on aina mahdollista palkata insinöörejä, joilla on 20-30 vuoden kokemus. Mutta sitten jossain vaiheessa nuo 20-30 vuotta työtä tehneet ihmiset jäävät eläkkeelle. Ja sitten pitäisi löytyä joku joka osaa tehdä noita töitä. Mistä nuori insinööri saa kokemusta, jos hän ei koskaan pääse kokeilemaan alansa työtä. Kun sitten puhutaan siitä, että nuoret lähtisivät töihin ilman palkkaa, niin se ei valitettavasti tuo säästöjä sosiaalipuolelle. 

Me voimme tietenkin aina lähteä siitä, että työpaikalle palkataan ulkomaisia insinöörejä, ja kotimaiset kyvyt menevät vaikka koronarintamaan siivoojiksi, niin varmaan asia voi tuoda säästöjä. Kun ulkomainen ostaja ostaa yrityksen, niin sen ei tarvitse sitten muuta kuin siirtää yhtiö päämaja ulkomaille, niin heidän ei tarvitse sitten enää suoraan maksella veroja Suomeen. Eli myös suomalainen johtaja voi siirtää yhtiön ulkomaille. Hän voi perustaa vaikkapa yhtiön veroparatiisiin, ja sitten ostaa suomalaisen yhtiön osakkeet tuon veroparatiisiyhtiön nimiin. Joten ehkä tuo asia sitten tekee hyvää jonkun kukkarolle 

Koulutuksesta leikkaaminen ei varmaan ole asia, mikä pitkällä tähtäimellä nostaa ainakaan Suomea lamasta. Se että emme kouluta osaajia ei tee osaajasta tarpeetonta. Jos siis suuntaamme koko osaamisemme lyhytnäköiseen koulutukseen, jossa päämääränä on kouluttaa esimerkiksi valtavasti uusia rakennustyöläisiä, jotka sitten jäävät 50 vuotiaina eläkkeelle vaikka reuman takia, niin silloin emme varmaan rakenna kestävälle pohjalle. Rakennuksilla tarvitaan väkeä. Mutta mikä on sitten rakennustyöväen tarve 10 vuoden päästä? Samoin sairaanhoitajia tarvittiin ennen niin, että noita ihmisiä koulutettiin valtavia määriä. Ja nyt tarvetta ei sitten olekaan, kun noita sairaanhoitajia ei sitten palkatakaan töihin.

Ekonomit siivoamassa katua eivät ole edustava näky. Joten heidät pitää välittömästi poistaa työvoiman piiristä. Kun yhtiö lähtee valloittamaan maailmaa, niin silloin ei tietenkään mikään suomalainen johtaja kelpaa. Johtaja jolla on valmiita suhteita on se, mikä tekee tulosta. Joten todelliset johtajat palkataan jostain piilaaksosta, jotta he sitten voivat luotsata yhtiön jonnekin Microsoftin kaltaisten yhtiöiden omistukseen. Johtajan tehtävä on tuoda rahaa yhtiön omistajille, ja yksi menestyksen avaimista ovat suhteet. Ilman suhteita ei synny sopimuksia. Joten siksi kannattaa palkata johtaja, jolla on valtavat verkostot juuri kansainvälisessä liiketoiminnassa. Yhtiön omistajien ja valtion sekä työläisten etu ei tässä asiassa kohtaa. Mutta yhtiön johdon tehtävä on valvoa omistajien etua, mikä tarkoittaa voiton maksimointia. 

Mutta tarvetta aputyölle on aina. Työelämässä on oltava sellainen mukautuvainen, harmaa klooni, joka voidaan potkaista ulos työpaikasta milloin sattuu huvittamaan, ja uusi samanlainen henkilö on aina tarjolla. Mitään erikoisuutta kuten korkeakoulua ei edes voida ajatella. Korkeakoulutetut ihmiset voidaan aina palkata jostain ulkomailta. Eikä heitä tarvitse sitten työsuhteen päätyttyä katsella missään sosiaaliturvaluukuilla. Heidät voidaan poistaa maasta välittömästi, eikä heistä näin ollen tule mitään kustannuksia. Ja jos suomalaiset saadaan jäämään pois kaikista kouluista, niin silloin ei tarvitse pelätä että kukaan kirjoittaa mitään sellaista suomeksi, jossa sanotaan että joku malli vain on väärä.