Lukutaitoa ei opita, jos aika menee kaikkeen muuhun.

Kun kerran puhutaan lukutaidosta, niin ehkä meidän pitäisi samalla miettiä sitä, että onko lukutaito sitä, että osaa lukea tekstiä sekä kopioida sen jonnekin tietokoneen näytölle. Vai onko se sitä että ihminen myös ymmärtää lukemansa sisällön? Me kaikki osaamme lukea, mutta ymmärrämmekö me mitä luemme? Kun me menimme aikoinaan kouluun, niin koululla oli tehtävä. Sen tehtävä oli opettaa meitä lukemaan, laskemaan sekä tietämään jotain luonnontieteistä Mutta jostain syystä koulu on saanut myös muita tehtäviä kuin vain luokassa tapahtuva opetusta. Meillä puhutaan sosiaalisten taitojen merkityksestä. 

Meille puhutaan siitä, miten tärkeää on olla muiden kanssa. Mutta joku nyt vain ei ehkä ole aivan niin sosiaalinen, kuin ihmiset haluavat heidän olevan. Jos ihmisen pitää jatkuvasti pingottaa jotain asiaa koko päivän, niin silloin stressin määrä lisääntyy. Stressaavassa ja meluisassa ympäristössä, missä ihminen ei tunne oloaan turvalliseksi. Ei ihminen kykene myöskään oppimaan mitää. Keskittyminen ei ole mahdollista, jos ihminen joutuu jatkuvasti pelkäämään väkivaltaa. 

Turvallisuutta ei tuo se, että henkilöä osoitellaan pihalla, tai häntä uhataan lähettää jonnekin laitokseen. Jos ihminen ei saa olla yhtään erilainen kuin muut, niin se aiheuttaa ongelmia. Tietenkin hänen pitäisi etsiytyä muiden seuraan, mutta mitä jos joukko ei huoli häntä mukaan? Se että toinen jätetään pois joukosta on rumaa. Se on syrjintää ja kiellettyä. Mutta kuitenkin miten tuo tilanne hoidetaan? Käsketäänkö toisten ottaa tuo syrjitty mukaan?  Nuo joukon jäsenet  tietenkin sanovat että he ovat tuon henkilön kanssa siksi, että heidän on pakko. Eli kuulostaa kivalta. Eikö vain?

Mikäli koulun tehtävä ei ole tarjota muuta kuin paikan, jossa vietetään aikaa jos muuta tekemistä ei satu löytymään, niin on turha kysyä, miksi kukaan ei opi mitään. Jos koulua markkinoidaan sillä, että se on kuin valtava bilekeskus, niin silloin voi oppiminen olla vähän vaikeaa. Jos ihmisen ei tarvitse muuta kuin jutella tekoälylle, niin hän tuskin kohta osaa lukea tai kirjoittaa. Kyllä äänikomennot pian tuonkin asian tekee mahdolliseksi, että ihminen ei enää osaa lukea tai kirjoittaa siinä mielessä kuin me nuo asiat ymmärrämme. Ehkä etäkoulu sekä etätyö tekevät mahdolliseksi sen että istumme kotonamme kaiken aikaa alasti, kun esimerkiksi lähetti robotti juoksee asioilla sekä valmistaa ruokaa. 

Meistä jokainen oppii eri tavalla. Meistä jokainen myös omaa erilaisia kiinnostuksen aiheita. Samoin meillä jokaisella on arkoja paikkoja, asioita joista emme halua koskaan puhua. Mutta yksilöllisyys ei ole huonojen tapojen tai surkean koulumenestyksen peruste. Meidän pitää ymmärtää sekin asia, että jossain vaiheessa me joudumme tekemään valintoja. Me emme kaikki ole yhtä hyviä juoksijoita. Tai me emme kaikki ole yhtä hyviä matematiikassa. Mutta siis meidän pitäisi pystyä antamaan myös yksilöllistä ja positiivista palautetta. 

Turhan usein palautteet jäävät negatiivisiksi. Ja jos yritämme opettaa että kaikki ovat yhtä hyviä kaikissa asioissa, niin kohtaamme lopulta tilanteen, jossa me joudumme tuomaan itseämme esiin. Eli vaikka perussuomalaisten puoluekokouksessa sanotaan, että nykyään tavoite ei voi olla erilaisuuden tai erikoisuuksien tavoittelu, niin miten me sitten työelämässä tuomme omaa osaamistamme ja omia taitojamme toisten tietoon. Meidän pitää saada jotain sellaista, mikä tuo meitä esille positiivisella tavalla. Siis positiivisen määrittelee se, mitä mahdollinen työhönottaja pitää tärkeänä. 

Se mitä kouluissa kaivataan on kirjat, itse olen sitä mieltä että kirjat voisivat olla digimuodossa, mutta käsin tehtävät muistiinpanot voivat auttaa myös oppimisessa. Mitä suurempi osa hermostosta osallistuu oppimistapahtumaan, niin sitä paremmin oppilas oppii. Mutta kuten tiedämme, niin jos ihminen ei käytä jotain taitojaan, niin ne taidot pois opitaan. Muistiinpanojen tekeminen käsin merkitsee toisenlaista vapautta. Se merkitsee mahdollisuutta piirrellä vihon sivuille. Kun kirjoitamme koneella, niin meidän pitää huomioida sellainen asia, että kuka vain osaa kopioida tekstejä jostain kalvolta. Se mitä meidän pitäisi ihmisille opettaa on itsenäinen ajattelu. 

Kun menemme nykyaikaiseen kouluun, niin silloin meidän pitäisi nähdä tekniikka sellaisena, että se palvelee ihmistä. Tekniikka ei saa olla itseisarvo. Se ei saa olla esimerkiksi sitä, että tekoäly agentti kirjoittaa lapsen aineet. Kun me käytämme tekoälyä, niin silloin meidän pitäisi huomioida se, että jossain peruskoulussa asioita tehdään toisin kuin jossaiin finassialan suuryrityksessä. Aivoilla pitää olla aikaa oppia. Niillä pitää olla myös aikaa tallettaa asioita muistiin. Ja niillä pitää olla lepoa, jossa ne kykenevät oikeasti palautumaan päivän kiireistä. Jos kaikki mitä jossain paikassa tehdään perustuu tehokkuuteen, niin silloin aivoille ei jää aikaa työstää saamaansa tietoa. Mikäli ihmisen aivoihin työnnetään liikaa dataa, niin silloin ne eivät kykene käsittelemään sitä. 

Aivot eivät ehdi valita mitä tietoa ne tarvitsevat ja mitä ne eivät tarvitse. Kun ihminen tulee ensimmäiselle luokalle, niin hän tarvitsee kynän kumin ja paperia. Hän ei tarvitse monimutkaisia laitteita vaan paikan sekä tilaisuuden oppia perusasioita. Eli jos oppimisen välineenä käytettävien laitteiden käytön opiskelussa kuluu tuntikausia aikaa, niin silloin tuo aika on poissa varsinaisen aineen opiskelusta. Oppimisen pitäisi siis olla sellaista, että aine mitä käsitellään on ensin. Ja sitten vasta tulevat ne laitteet joilla opiskellaan. Kun tekniikka tulee keskiöön, ja muu oppiminen jää pois, niin tulokset alkavat varmasti pudota. 

Se missä pohja luodaan on peruskoulun ala-aste sekä esiopetus. Ilman perusasioiden hallintaa ei kukaan voi oppia mitään monimutkaisempaa. Meistä jokainen on joskus laskenut sen 1+1=2 laskun. Jos ei osata tai haluta aloittaa aivan perusasioista, niin silloin oppilaalle tehdään karhunpalvelus. Meidän koulussamme opetussuunnitelma etenee siten, että seuraavana vuotena tehdään aina hiukan entistä vaikeampia tehtäviä. Jos oppilas ei ole läpäissyt edellistä vuotta, niin hän ei kykene selviytymään seuraavan vuoden tehtävistä. Siis jos lapsi ei ole läpäissyt ensimmäistä vuotta koulussa, niin silloin hänen on vaikea läpäistä mitään muutakaan. Eli koko koulunkäynti rakentuu sen varaan että ihminen osaa tietyt asiat. 

Oppiakseen ihminen tarvitsee sellaisen kannustavan opiskeluympäristön. Tärkein asia oppimiseen on tietenkin asenne, jolla koulua käydään. Toinen asia minkä pitäisi olla selvä, on se, että nuorten on koettava, että koulusta on heille jotain hyötyä. Jos he eivät koe koulua muuten kuin välttämättömänä pahana, tai asiana jota käydään, kunnes jotain parempaa tekemistä löytyy, niin silloin ei kukaan varmaan opi yhtään mitään. Se että tuota asennetta, jossa pölynimurikauppias tienaa paremmin kuin opiskelija korostetaan, niin kuka edes viitsii lähteä yliopistoon. Me voimme tienata aivan yhtä hyvin esimerkiksi nakkikioskin myyjinä. 

Toki ennemmin tai myöhemmin me kohtaamme tilanteen, jossa meiltä loppuvat ammattilaiset, jotka osaavat tehdä vaativia työtehtäviä. Jos meiltä loppuvat ammattilaiset, niin silloin olemme pulassa.  Meidän pitää silloin palkata ammattilaisia ulkomailta. Tai sitten muututtava jotenkin monialaisiksi ihmisiksi. Mutta jos me emme ryhdy tukemaan opiskelua uudella tavalla, niin silloin me menetämme kaikki maamme osaajat. Kukaan ei ole seppä syntyessään. Meidän kaikkien pitää opiskella jotain asioita, koska kenestäkään tuskin tulee myötäsyntyistä kirurgia. Eli perimä-aines saattaa määrätä monia asioita, mutta aivan kirurgin taidot eivät aivan varmasti periydy.