Sokrateesta AfDhen. Eli mitä tarkoittaa demokratia?

Yllä: Jacques-Louis David, Sokrateen kuolema, 1787.

AfDn nousua valtaan päivitellään kautta koko Euroopan. Samalla surraan sitä, kuinka perinteinen oikeisto menettää jatkuvasti ääniä. Ja kuten tiedämme, niin AfDn kaltaisia puolueita on helppoa syrjiä. Ne eivät ole salonkikelpoisia, joten ne voidaan sulkea pois vallasta erilaisten vaaliliittojen kautta. Nuo vaaliliitot saattavat vaikuttaa aluksi erittäin hienoilta, mutta ne saattavat myös vaikuttaa äänestäjistä jotenkin keinotekoisilta. 

AfDn kaltaisten puolueiden pitäminen hallituksen ulkopuolella ja kieltäytyiminen yhteistyöstä niiden kanssa voi helposti antaa kuvan siitä, että puolueiden pääasiallinen ohjelma on pitää tuo uusi yrittäjä poissa hallituksesta. Juuri tällainen asia saattaa nostaa noiden puolueiden suosiota. Kun puolue on oppositiossa, niin sen edustajat voivat huudella mitä tahansa. He voivat esittää erilaisia ehdotuksia, joilla ei ole mitään mahdollisuutta toteutua. Mutta se että puolue esittää noita hyvinkin heppoisia ratkaisuja saattaa nostaa sen suosiota. Ja lopulta puolue voi saada sitten sen paljon puhutun 51% äänten enemmistön parlamenttiin.  

Se että puolue voi tuolloin yksin muodostaa hallituksen ei ehkä ole asia, mitä kukaan haluaa nähdä. Kuten olemme huomanneet, niin vallassa oleminen auttaa ihmisiä näkemään sen, mitä konkreettisia päätöksiä puolue sitten oikeasti tekee. Kun puolue pääsee hallitukseen, niin siellä edessä ovat politiikan kovat realiteetit. Eli kaikki päätökset maksavat rahaa. Sekä tietenkin jos vanhaa muutetaan, niin mitä sitten tilalle? Puolueen kieltäminen siksi, että se on “uhka demokratialle” ei ole ehkä asia, mitä kukaan myöskään haluaa nähdä. Nimittäin miten määrittelemme esimerkiksi “uhan demokratialle”? Onko se se, että puolue haluaa rajoittaa maahanmuuttoa? 

Vai onko se ehkä muutamien edustajien ehkä hyvinkin syvässä humalatilassa lausuma rasistinen kommentti? Vai onko se se, että puolue ei nyt vain satu miellyttämään jotain toista suurta demokraattia? Demokratian suurin uhka on demokratia itse. Jos demokratian nimissä kielletään kaikki poikkeavat mielipiteet, niin se aiheuttaa sen, että jossain vaiheessa nuo samat lait joilla poistetaan puolueita, sekä rajoitetaan sananvapautta ovat sellaisten ihmisten käsissä, jotka eivät ehkä ole lähelläkään demokraattia. 

Kaikki lait jotka ovat mahdollistaneet esimerkiksi Hitlerin kaltaisten diktaattorien yksinvallan on säädetty ennen heitä. Demokratiasta on helppoa puhua. On helppoa sanoa, että ihminen joka kyseenalaistaa demokratian on sitä vastaan. Mutta tuolloin meidän pitäisi ehkä muistella Sokratesta. 

Sokrateen kuolemantuomio piti sisällään muitakin kohtia kuin demokratian kritisoinnin. Mutta siis nuo muut asiat olivat oikeastaan pelkkää kuorrutetta keskeiselle syytteelle, mikä koski Ateenan nuorison turmelemista. Eli miten hän oli nuorisoa turmellut? Hän oli kritisoinut Ateenan tapaa toteuttaa demokratiaa. Joten tuollainen syyte saatettiin käsitellä myös syytteenä kapinoinnista. Tai kapinaan yllyttämisestä. Sokrates oli yhdistetty myös erilaisiin tyrannehin, ja häntä pidetään tuolloin epäluotettavana. Tai sitten Sokrateen toiminta oli vain ärsyttänyt Ateenan ylintä johtoa. Mutta miten hän kritisoi demokratiaa? 

Kritisoiko hän tapaa jolla demokratiaa toteutettiin? Tuolloin hän ei siis kritisoinut demokratiaa itseään, hän ei siis toivonut tyrannien palauttamista valtaan, vaan hän kritisoi sitä, miten valtaapitävät tulkitsivat demokratiaa. 

Kysyikö hän vain sen, että mikä on muuttunut menneestä? Valuiko demokratia vain uusien tyrannien käsiin? 

Sokrates oli mies joka kyseenalaisti Ateenan demokratian ja joutui sen takia juomaan myrkkymaljan. Eli hän sai kuolemantuomion demokratian kyseenalaistamisesta. Kun tuo asia todetaan, niin unohdetaan kysyä se, että millaista demokratiaa Sokrates kyseenalaisti? Kohdistiko Sokrates kritiikkinsä ehkä vapailla vaaleilla valittuun parlamenttiin? Hän kohdisti kritiikkinsä siihen, että Ateenassa täysi äänioikeus oli vain syntyperäisillä Ateenan kansalaisilla. Ja saadakseen tuon äänioikeuden eli paikan Suuressa neuvostossa, piti molempien vanhempien olla syntyperäisiä ateenalaisia.

Mutta siis vaikka henkilön isovanhempien isovanhemmat olisivat asunee Ateenan kaupungissa, niin se ei tehnyt kenestäkään kansalaisia. Tuo kansalaisuus piti aina tuomita erikseen. Eli todellisuudessa suureen neuvostoon ei päässyt juuri mitenkään. Kaikki todellinen valta oli ehkä noin 30 perheen hallussa. Juuri Sokrateen tuomio kertoo siitä, että demokratia voi tarkoittaa monia erilaisia asioita. Eli myös parlamenttipaikka voi olla periytyvä. 

Mutta jos sitten demokratiaa ajatellaan itsensä vihollisena, niin aina voidaan puhua äärimmäisestä mallista, jossa jokaisesta laista järjestetään kansanäänestys. Kansanäänestys voi kuulostaa hyvältä, mutta tietääkö äänestäjä oikeasti sen lain sisältöä, jota hän on hyväksymässä? Eli kuinka tarkasti me “tavikset” sitten perehdymme esitettyihin lakeihin, kun meidän pitäisi käydä myös ns. päivätöissä? Ja sitten pääsemme siihen suureen viisauteen, eli kuka kertoo meille mikä on demokratiaa? Ehkä se on riippumaton lehdistö. Mutta tiedotusvälineet ovat yhtiöitä tai työpaikkoja siinä missä muutkin. 

Niiden työntekijöiltä vaaditaan lojaalisuusvelvoitteen perusteella tiettyjä asioita. Samoin media-alan yhtiöt ovat jonkun omistamia. Omistaja tekee myös noissa asioissa päätöksen siitä, mikä on sopivaa ja mikä taas ei ole sopivaa. Mutta myös toimittajat ovat ihmisiä. Heilläkin on ideologia sekä samalla myös oma historiansa. Siis ennen media oli hyvin tärkeässä osassa, kun esimerkiksi poliitikkoja nostettiin kansan tietoisuuteen. Tuolloin kaun ennen sosiaalista digimediaa puolueet orkestroitiin siten, että pari-kolme kätkipoliitikkoa puhui, ja muut vain istuivat nylkyttämässä päätään. 

Vaikka mediakanavan omistaja on valtio, niin silloinkaan tuo mediakanava ei voi olla erossa politiikasta. Näet valtiota johtavat poliitikot. Jos mediaa ei kohdeltu ennen silkkihansikkain, niin silloin saattoi poliitikko kuulla kunniansa. Tai hänet leimattiin ehkä natsiksi tai kommunistiksi. Riippuen valtiosta jossa mediaa kritisoitiin. Media tai toimittajat ovat ihmisiä, mutta ihmisiä ovat myös ne, jotka median omistavat. He voivat päättää kuka pääsee tekemään mediaa. Ja jos he päättävät lehtijutun olevan median linjan vastaista, niin silloin juttua voidaan muokata tai se voidaan poistaa. Eli toisin sanoen se voidaan jättää julkaisematta siksi, että se on mediatalon linjan vastainen. Ja tuon linjan määrittelee mediatalon omistaja. 

Kun me muistelemme esimerkiksi niitä kultaisia Kekkosen aikoja, sekä suomettumista, niin me ehkä silloin ymmärrämme miksi esimerkiksi tietyt poliitikot arvostelevat YLEä. Voi olla että ylelle sekä Helsingin Sanomiin on otettu töihin toimittajia, joiden linja on miellyttänyt Neuvostoliittoa. Eli Sosialistisen puolueen vasemmistosiipeen kuuluminen on asia, mikä saattoi taata työpaikan mediassa. Suomettuminen tarkoittaa nimenomaan lehdistön sekä TVn harjoittamaa itsesensuuria, jossa tiettyjä kirjoituksia pidetään sellaisina, että ne vahingoittavat idän suhteita tai ne ovat ulkopoliittisen linjan vastaisia. Ja juuri tästä asiasta ei olla juurikaan keskusteltu.

Nimittäin tuo “puolueen vasemmistosiipeen” kuuluminen voidaan kirjoittaa muotoon “miellyttää Neuvostoliittoa”. Tai se voidaan kääntää muotoon, että taloon pääsi töihin sellainen henkilö, joka suhtautui myönteisesti Neuvostoliittoon. Siis myös oikeistolainen henkilö voi suhtautua myönteisesti Neuvostoliiton kaltaiseen valtioon. Neuvostoliitto sekä myöhemmin Venäjä tarjosivat esimerkiksi halpaa työvoimaa. Sekä tietenkin öljyä ja maakaasua jälleenmyyntiä varten. Taloudelliset intressit kuten mahdollisuudet tuottaa tuotteita halvalla antoivat niille yrityksille kilpailuetua, jotka saivat luvat toimia ‘Neuvostoliitossa tai Venäjällä. 

Ja tietenkin paras tapa miellyttää Neuvostoliiton sekä myöhemmin Venäjän johtoa oli suhtautua “kriittisesti” USAan sekä NATOon. Kriittinen tarkoittaa sitä, että asiasta nähdään vain kielteiset puolet. Me emme siis jaa amerikkalaisia arvoja. Mutta samalla me suljemme silmämme esimerkiksi KGBn sekä sen seuraajien harjoittamalta terrorilta. Nuo asiat tapahtuivat Neuvostoliiton sisällä. 

Joten niihin ei Suomi voinut muutenkaan vaikuttaa. Mutta sitten alkoi paljastua sellaisia asioita, kuin että KGBn pahamaineinen “Osasto V” oli suorittanut iskuja myös länsimaissa asuvia emigrantteja vastaan. Esimerkiksi bulgarialaisen toisinajattelija Grigori Markovin murha vuonna 1978 oli esimerkki siitä, miten KGB piti Neuvostoliittoa pelossa. Kun sitten Salisburyssa Isossa Britanniassa tapahtui vuonna 2018 myrkkyisku sekä sitä ennen vuonna 2006 tapahtunut Aleksandr Litvinenkon murha olivat asioita, joista voitiin päätellä, että Venäjän tiedustelu oli ottanut käyttöön samat vanhat menetelmät, joista se oli tunnettu jo Kylmän Sodan aikaan. Varsinkin Litvinenkon murhassa käytetty polonium oli ilmeisesti tarkoitettu viestiksi. 

Sen tarkoitus oli ilmeisesti viestittää siitä, että tekijöillä on takanaan voimaa. Ja juuri tällaisten iskujen tarkoitus on horjuttaa valtioita. Jos parlamentin jäseniin tai jopa valtion päämieheen kohdistetaan voimakasta henkilökohtaista uhkaa, niin sen avulla valtion toimintaan voidaan vaikuttaa. Eli enää Venäjän väliintulo ei ehkä tarkoita viidentoita panssaridivisioonan avulla tapahtuvaa hyökkäystä Viroon. Se voi tarkoittaa myös esimerkiksi yhteiskunnan päättäjiin kohdistuvaa väkivalta- tai uhkailukampanjaa.

Keppi ja porkkana ovat siis asioita, joilla Venäjän johto yrittää kiristää EUta sekä sen liittolaisia. Porkkana on halpa energia. Keppi taas on väkivalta. Jos ajatellaan esimerkiksi Nordstream-kaasuputken katkaisemista Itämerellä, niin se ei aluksi vaikuta siltä, että se palvelisi Venäjää. Mutta kun tarkemmin ajatellaan, niin juuri tuo Nordstream–kaasuputken katkaiseminen saattoi palvella Venäjää enemmän kuin uskomme. Vaihtoehtoinen kaasun reitti kulkee nimittäin Slovakian sekä Unkarin kautta. Ja jos Venäjä saa maakaasun sekä öljyn kulkemaan Unkarin sekä Slovakian kautta. 

Niin kaksi siihen myötämielisesti suhtautuvaa valtiota olisi saanut silloin lisää äänenpainoa EUssa. Eli jos kaasun painetta vähennetään, niin silloin Venäjä voi syyttää Unkaria tai Slovakiaa tuosta teosta. Eli Kylmän Sodan aikaan KGB operoi Afrikassa pitkälti sen liittolais palveluiden kautta. Esimerkiksi DDRn tiedustelu lähetti miehiä kouluttamaan afrikkalaisia sissejä. Samoin terroristien kouluttamisessa noudatettiin sellaista linjaa, että KGB koulutti jonkun toisen Varsovan Liiton maan tiedustelun tai erikoisjoukkojen työntekijöitä. Sen jälkeen tämä maa kuten ehkä Bulgaria lähetti omia miehiään jonnekin Libyaan, jossa he kuluttivat libyalaisia operaattoreita. Ja vasta libyalaiset kouluttivat asioivat esimerkiksi PLOn sekä IRAn kanssa. 

Slovakia sekä Inkari olivat siis valtioita, joita Putin oli ainakin kaavaillut liittolaiseksi. Nykyhetkeä pitää aina tarkastella historiallisessa kehyksessä. Siis nykyhetki on osa jatkumoa, joka alkoi joskus historiassa. Nykyinen ajattelutapa on syntynyt siten että meille on opetettu tiettyjä asioita tietyllä tavalla. Kun Toinen Maailmansota päättyi, niin natsien hirvittävät rikokset paljastuivat. Neuvostoliitto nähtiin vapauttajana, Puna-Armeija vapautti itäblokin sekä Keskitysleirit. Mutta Neuvostoliiton omat teot jäivät sitten käsittelemättä. Ihmiset uskoivat siihen, että esimerkiksi DDRn sekä Unkarin kansannousut olivat natsien provosoimia. 

Samoin kun kommunistit teloittivat tuhansia vastustajiaan, niin ihmiset halusivat uskoa että nuo teloitetut tai murhatut olivat natseja. Ihmiset eivät ehkä tienneet GULAGista mitään. Tai he saattoivat tietää tuon laitoksen nimen. He saattoivat jopa tietää oloista noilla leireillä. Mutta he eivät olleet nähneet itse niitä olosuhteita, joissa vankeja pidettiin. Se että Neuvostoliitto esitteli suurella sydämellä Saksan kuolemanleirejä edesauttoi myöhemmin sitä, että myös kommunistien suorittamat puhdistukset hyväksyttiin. 

Niitä pidettiin ikään kuin kostona holokaustista. Stalinin logiikan mukaan juutalaisten massamurhat oikeuttivat häntä tekemään puhdistuksia idästä ottamillaan alueilla. Uskoisin itse että Stalin olisi itse murhannut ainakin osan niistä ihmisistä, jotka murhattiin Saksan keskitysleirillä. Mutta kun heidät oli murhannut kansan eli aatteen vihollinen, niin he muuttuivat marttyyriksi. 

Stalin unohti tuolloin esimerkiksi Molotov-Ribbentrop sopimuksen  nimeä kantavan hyökkäämättömyyssopimuksen Saksan kanssa sekä sen salaisen lisäpöytäkirjan vuodelta 1939, sekä muun veljellisen kanssakäymisen Hitlerin kanssa. Tuolloin tuo Molotov-Ribbentrop sopimus eli sen salainen lisäpöytäkirja määritteli Euroopan etupiireihin. Ja Stalin sai sodan jälkeen kaiken mitä tuossa salaisessa lisäpöytäkirjassa oli hänelle luvattu. 

Stalin saattoi käyttää Hitlerin tekoja tekosyynä puhdistaakseen valtaamansa alueet ihmisistä, jotka uskalsivat uhmata kommunisteja. Tietenkin syytteeksi kelpasi esimerkiksi juutalaisiin kohdistunut ilmianto. Keskitysleirit olivat Stalinille väline, jolla hän syyllisti Itäistä Eurooppaa. 

Tietenkin ihmiset kuulivat asioista, mutta noita asioita voitiiin nimittää yksittäisiksi tapauksiksi. Ja kun Stalin aikoinaan asetti  Neuvostoliiton haltuunsa ottamiin maihin perustuslain, jonka mukaan noiden valtioiden ainoa mahdollinen hallintatapa oli sosialistinen yksipuoluejärjestelmä, niin silloin hän perusteli noita asioita natsismin pelolla. 

Kylmän Sodan aikaan Saksa oli kahtia jaettu. Itäinen ja läntinen Saksa eli Saksan Liittotasavalta ja Saksan Demokraattinen tasavalta, eli DDR olivat ideologisesti erillään toisistaan. Eli saksalaiset olivat kaksi kansaa, jotka puhuivat samaa kieltä, mutta heidät erotettiin ideologian avulla toisistaan. Saksojen välillä ollutta rajaa pidettiin rajapintana Idän ja lännen välillä. 

Tuota eroa korostettiin äärimmilleen viedyn polarisaation avulla. Ja Suomessa YYA-aikaan se “oikeampi Saksa” oli tietenkin Saksan Demokraattinen tasavalta, jota hallittiin kommunistisen ideologian kautta. Salainen poliisi, Stasi tukahdutti voimalla kaiken vastarinnan. Syy miksi DDR oli Neuvostoliiton mielestä parempi hoitamaan Suomeen kohdistuvia sekä suomen kautta tapahtuvaa propagandaa oli se, että DDR oli väkiluvultaan noin Suomen kokoinen valtio. 

Koko tuon valtion tiedonvälitys oli periaatteessa hapanimelää sosialismia. Ja sitten kun Saksat yhdistyivät, ja Neuvostoliitto hajosi, niin edessä oli voimakas siirtymä länteen. Samoin sosialismin lähtö aiheutti voimakkaan vastareaktion. Eli poliittinen heiluri kääntyi vasemmalta oikealle. Aivan kuten sosialismi oli aikoinaan vastavoima tai vastareaktio Hitlerille. 

Kun Toinen Maailmansota päättyi, niin tietenkin Hitlerin rikoksia käsitellään suureen ääneen. Mutta esimerkiksi Neuvostoliiton rikokset jäivät täysin käsittelemättä. Puolalaisiin upseereihin kohdistuneet teloitukset tai murhat jotka paljastuivat Katynin joukkohautojen muodossa olivat vain pieni osa sitä historiaa jota ei koskaan käsitelty idässä. Siellä ei muistettu puhua esimerkiksi neuvostoliiton sotilaiden suorittamista raiskauksista sekä mielivaltaisesta teloittamisesta. Se tekikö teot joku Puna-Armeijan kersantti vai NKVD oli samantekevää. 

Siis NKVD saattoi pakottaa miehiä tekemään noita tekoja. Ja syy tähän oli se, että NKVD sai niiden kautta tekosyyn pidättää noita sotilaita myöhemmin. Eli joko he ampuvat kieltäytyvät sekä tytön, jos Puna-armeijan sotilas ei totellut. NKVD sekä Stalin saivat näin myös sotilaiden suut suljettua asioista, joita Stalin ei halunnut muiden tietävän. Noiden tekojen käsittelemättä jättämistä perusteltiin ilmeisesti sillä, että se oli “oikeutettu kosto”. 

Mutta kun sitten Kylmä Sota päättyi, niin edessä oli tilanne jossa paha olo ikään kuin purkautui. Entisistä vainotuista tuli valtion johtajia. Se että Stalin ulotti kaikkialle itään urkintajärjestelmän, jonka tarkoitus oli yksinkertaisesti ilmiantaa ihmisiä siitä, että he sattuivat kritisoimaan järjestelmää tietenkin auttoi pitämään opposition hajannaisena. Ilmiantajaksi saattoi päätyä kuka hyvänsä. Saattoi olla niin, että Stasi väärensi perheenjäsenten nimiä papereihin, jotta he saisivat kylvettyä eripuraa. Ja monet kärsivät aivan syyttä. Monet joutuivat vankilaan. Toiset joutuivat mielisairaalaan. Ja jotkut katosivat iäksi. Se joka Stasille ja muille vastaaville järjestöille opettanut noita otteita oli KGB eli NKVD. 

Tuo järjestö käytti noita menetelmiä valtansa ja asemansa ylläpitämiseen. Hitlerin Gestapo käytti noita menetelmiä myös menestyksellisesti. Eli  Ohranan käsikirja oli ilmeisesti päätynyt Gestapo-miesten hyllyyn. Nuo menetelmät saivat alkunsa faaraon Egyptistä  Ne kehitettiin aikoinaan vuosisatojen kuluessa tukemaan ensin Ludvig XIVn valtaa, ja myöhemmin Tsaaripoliisi “Ohrana” käytti niitä Tsaarin vallan tukemiseen. 

Ja vallankumouksen jälkeen nuo menetelmät muuttuvat kommunistien vallankäytön kulmakiveksi. Idässä ilmianto oli maan tapa. Ja sitten myöhemmin tuota asiaa ei ilmeisesti kovin paljon käsitelty. Ei ymmärretty että salaisen poliisin jäsenet saattoivat esimerkiksi valehdella siitä, että heidän suhteensa henkilöön oli syvällisempi kuin se todellisuudessa olikaan. 

Putinilla on nykyään käytössään ne samat paperit, joita KGB keräsi noin 17-20 vuotiasta nuorista, jotka kävivät Neuvostoliitossa ennen vuotta 1991. Nykyään nuo henkilöt ovat liike-elämän huipulla. He tekevät nykyään paljon suurempia päätöksiä. Ja siksi esimerkiksi erilaisten mienisterien sekä neuvosten lapser olivat haluttuja kontakteja. He saattoivat naiviuuttaan “kurkistaa isän tai äidin pöytälaatikkoon”. 

Noita kontakteja kutsutaan tulevaisuuden sijoitukseksi .Ja koska epäonnistuminen tuollaisessa värväys toiminnassa saattoi merkitä agentin uran loppua. Niin agentit saattoivat paisutella noita suhteita. Mutta saattaa olla että joku suomalainen on humalassa esimerkiksi ilmiantanut jonkun venäläisen tuttavansa. Ja se on saattanut merkitä pahimmillaan jopa kuolemaa. 

Joskus noille kontaktilistoille pääsemikseksi riitti että mielenkiintoinen tai hyödyllinen ihminen kävi noissa maissa, niin hän saattoi muuttua agenttien kontaktiksi, vaikka hän ei olisi edes puhunut yhdenkään Stasin tai muun salaisen poliisin virkailijan kanssa. Ja varmaan jokainen meistä ymmärtää että salainen poliisi kiristi erittäin tehokkaasti ihmisiä, joihin sillä oli täydellinen valta. Ja tietenkin esimerkiksi poliittiset päättäjät olivat ensiarvoisen tärkeitä sekä haluttuja  kiristämisen kohteita. Seuraavaksi listalla olivat toimittajat sekä muut vaikuttajat, joiden avulla voitiin vaikuttaa yleisön mielipiteisiin.