Tekoäly ja maailmanloppu.



Tekoäly tulee muuttamaan yhteiskuntaa. Sitä kuinka paljon se muuttaa asioita ei vielä tiedetä. Mutta se mitä me tiedämme, on se, että yhteiskunnan perusteet tulevat muuttumaan. Samoin työelämä tulee muuttumaan perusteellisesti. Tuo muutos tarkoittaa sitä, että tekoälyt vievät työn nyt myös esimerkiksi intialaisilta ohjelmoijilta, jotka ovat työskennelleet pienellä palkalla, ja auttaneet länsimaisia yrityksiä tuottamaan yhä suurempia ja suurempia voittoja. 

Tekniikan kehitys tietenkin muokkaa ekosysteemejä. Eli kun puhumme tekoälystä, niin kohtaamme sellaisen kysymyksen, että pitäisikö meidän ryhtyä samalla puhumaan mahdollisuudesta muuttaa yhteiskunnassamme vallitsevia rakenteita sekä asioita, joihin olemme tottuneet ehkä satojen vuosien ajan? Eli voisimmeko ehkä ajatella oikeasti nelipäiväistä työviikkoa siten, että yksi viidestä päivästä olisi nuorten aloittelijoiden perehdyttämistä. Ja tuona päivänä kokeneiden työntekijöiden eli niiden jotka eivät toimi kouluttajina paikka olisi kotona.

Siis miksi tätä ei voisi kokeilla, jos palkka olisi sama? Se tietenkin voi vaikuttaa negatiivisesti yrityksen tuloksen maksimointiin. Siksi että olemme tottuneet tekemään 40h/5 päivää viikossa. Onko kysymys siis siitä että valtio ei saa verotuloja, vai siitä että yhtiöt joutuvat maksamaan tyhjästä? Vai onko kysymys sittenkin vain asenteista? 

Siis mitä me teemme työpaikalla? Teemmekö sitä työtä, mistä työnantaja maksaa? Vai leikimmekö ehkä hippaa jossain käytävillä? Työpaikalla oleskeleminen ei ole tehokasta työntekoa. Eli siitä ei ainakaan tule tulosta työpaikan tileille. 

Nykyinen työelämä saattaa olla sekä henkisesti että fyysisesti niin kuluttavaa, että ihmiset lähtevät varhaiseläkkeelle. Heillä saattaa olla kulumia nivelissä, tai heidän työnsä on niin stressaavaa, että he eivät enää kestä työpaikoilla. Se että eläkeikää nostetaan 70-vuoteen saattaa nostaa varhaiseläkkeelle pyrkivien määrää. Tai sitten tuo asia voi nostaa taas nuorisotyöttömien määrää. Eli nuorten pitäisi päästä töihin heti, kun he ovat valmistuneet. Ja jos sitten vanhat työntekijät jäävät eläkkeelle, niin että he eivät ehdi perehdyttää nuoria työntekijöitä, niin silloin työltä katoaa jatkuvuus. 

Eli hiljainen tieto jää helposti siirtämättä. Nuoret työntekijät joutuvat tuolloin itse opettelemaan työvaiheet. Samoin jos asenne neuvontaan on se, että henkilölle tiuskitaan ja hänelle käännetään selkä, niin silloin nuori ei ehkä uskalla kysyä, vaikka hän tarvitsisi neuvontaa. 

Kilpailuasetelma saattaa haitata esimerkiksi työhön perehdytystä. Jos perehdyttäjä kokee perehdytettävän kilpailijakseen, niin silloin hän ei ehkä halua välittää omaa osaamistaan tuolle nuoremmalle kollegalle.

Samoin pelko irtisanomisesta ei kannusta siirtämään omaa ammattitaitoa tai hiljaista tietoa eteenpäin. Perehdyttäjien pitäisi olla sellaisia, että nuoret uskaltavat myös kysyä, jos joku asia ei ole aivan ensimmäisellä kerralla auennut. Se että työpaikoilla kytätään sitä, että kuinka monta kertaa päivässä työntekijä kysyy neuvoa. Tai asenne noihin neuvoihin on nuiva ei kannusta kyselemään yhtään mitään. Ja silloin edessä voi olla erittäin laajat vahingot. Se ei ole pahin mahdollinen tilanne, jos joku ei osaa työtään. Se on pahin mahdollinen tilanne, jos joku sitten lähtee tekemään työtä väärin. 

Eli itse olen sitä mieltä että vanhimmat työntekijät voisivat aivan hyvin jakaa tietoaan nuoremmille, jos heillä ei olisi enää edessään kilpailuasetelmaa. Eli he kuluttaisivat viimeiset työssäolo vuotensa jossain teollisuuden ammattioppilaitoksessa ja siirtäisivät tietoa nuoremmille. Ja he voisivat sitten jäädä kurssin päätteeksi eläkkeelle. Näin vältettäisiin kilpailutilanne, joka aiheuttaa ongelmia vanhojen ja nuorten välillä. 

Kun olemme tehneet joitakin asioita tietyllä tavalla noin 200 vuotta, niin luutuneista asenteista on vaikeaa päästä eroon. Eli kun me olemme tottuneet tietynlaiseen ajankäyttöön sekä tietyn tyyppiseen kontrolliin, niin silloin kohtaamme tilanteen, jossa me vastustamme muutosta. Se että vastustamme muutosta saattaa olla perusteltua, mutta jos perustelemme vastarinnan väärällä tavalla, niin se ei ehkä johdakaan toivottuihin tuloksiin. 

Asenteet ovat meillä syvällä. Ne ovat sellaisia, että me emme saa viettää sekuntiakaan turhaa aikaa työpaikalla. Jos teemme työt kunnolla, niin silloin meidän työmäärään tulee lisäys. Kun teemme työn hyvin ja tehokkaasti, niin joku saa lähteä työpaikalta etsimään uusia haasteita työvoimatoimiston kautta. Mutta siis miksi emme voi muuttaa näitä käytäntöjä? Nykyinen työelämä polttaa ihmisen loppuun jo ennen 60 vuoden ikää. Me siis puhumme siitä, että työviikko olisi nelipäiväinen täysin vastuuttomana mallina. Mutta siis onko tuo malli sitten vastuuton vai onko kyseessä asenneongelma? 

Nykyisin ihmisestä ajatellaan että hän on koneiston osanen. Ratas koneessa, jossa hänen tehtävänsä on olla tehokas. Hänet pitää pystyä vaihtamaan välittömästi, jos hän ei kykene tekemään työtään. 

Siis teemmekö työtä missään siten, että istumme koko työajan koneen ääressä, emme nouse koskaan työpisteestä hakemaan kahvia tai vettä? Emme koskaan käy vessassa, paitsi silloin kun meillä on sovittu tauko. Siis olemmeko oikeasti noin täydellisiä? 

Etätyötä vastustetaan siksi, että joku saattaa laittaa esimerkiksi jonkun pyykkikoneen päälle käydessään hakemassa kahvia. Tai hän saattaa jopa joutua keittämään kahvit. No, ainakaan itse en istu koko aikaa kahvinkeittimen vieressä odottamassa että kahvi valuu. Siis keitin osaa keittää kahvit ilman että siinä istuu joku vieressä odottamassa. No ehkä työntekijät ovat sosiaalisempia jossain toimistolla, tai sitten he istuvat omassa kopissaan ja kommunikoivat pikaviestimen välityksellä. Eli se mikä on hyvä tai mikä huono riippuu periaatteessa työpaikasta ja yksilöstä. Me kaikki olemme erilaisia, ja jokaiselle meistä sopii erilaiset mallit.

Mikäli haastattelemme esimerkiksi ihmistä, joka on vaikkapa jonkun parkkifirman omistaja, niin silloin hän varmasti haluaa ihmisten tekevän lähityötä. Hänen tulonsa riippuvat siitä, miten paljon hänen omistamiaan parkkipaikkoja käytetään.  

Älykäs työpaikka ei tee kaikkia asioita maksiminopeudella. Eli turhaa työtä ei tuolloin tehdä, eikä materiaaleja tuhlata siihen, että joku ehkä ostaa jonkun varaston. Mutta kun tilaus tulee, niin silloin työläisiä pitäisi olla saatavilla. Noiden työläisten pitäisi osata työnsä. Mutta me emme varmaan voisi vaatia sitä, että joku istuu sosiaali avustuksella, jotta jollain suurella yrityksellä olisi aina sitä osaavaa työvoimaa tarjolla. Siis jos omalta alalta jonne on kouluttauduttu joskus 30 vuotta sitten ei satu enää löytämään töitä, niin on aina olemassa kaksi mahdollisuutta. Kolmas on se että ollaan 15 vuotta työttöminä ja lähdetään nauttimaan eläkettä. Kaksi ensimmäistä taas on se, että joko kouluttaudutaan uudelleen. 

Tai sitten lähdetään sairaseläkkeelle. Tuo viimeinen vaihtoehto tuo valtavasti menoja valtion syliin. Eli kun lähdemme tuonne sairaseläkkeelle, niin silloin meistä menee tietenkin lääkärin, terapeutin ja hoitohenkilökunnan kustannukset. Eli kyseessä on silloin kulujen siirtämisestä paikasta toiseen. 

Tekoälystä puhuttaessa eteemme pulpahtaa erilaisia maailmanlopun visioita. Noiden visioiden todenmukaisuudesta keskustellaan jatkuvasti. Eli tuhoaako tekoäly ihmiskunnan? Vastaus voi olla sellainen, että emme halua sitä edes tietää. Tai siis meidän pitäisi tutkia kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja, mutta samalla meidän pitäisi myös pohtia omia motiivejamme. Siis miksi vastustamme tai kannatamme tekoälyn kehittämistä? 


Onko syy siihen, että vastustamme tekoälyä se, että alaisena toimiva henkilö saa siitä sitten pari kahvihetkeä lisää? Vai onko tekoälyä koskeva vastustaminen oikeasti perusteltua jollain asialla, joka saattaa ehkä oikeasti tuhota koko ihmiskunnan? 


Tai onko kyseessä ehkä tekoälyjättien yritys estää kilpailijoita tulemasta markkinoille? Tekoälyn markkinointi perustuu pitkälti siihen, että uusissa kielimalleissa on yhä enemmän ja enemmän ominaisuuksia. Noilla uusilla ominaisuuksilla kerätään yhä uusia käyttäjäryhmiä oman kielimallin käyttäjiksi. Ja kukaan meistä ei keksi loputtomiin uusia ideoita. Kun omat ideat loppuvat kesken, niin silloin edessä saattaa olla visio, jossa markkinat suljetaan. 

Mutta tekoälyt eivät ole vaarattomia, varsinkin jos ne luodaan esimerkiksi ohjaamaan taistelurobotteja. Se miten tekoälyn kehittämistä vastustetaan tai kuka tekoälyä vastustaa saattaa olla syy siihen, että noita vastustajia ei kuunnella. Tekoälyn vastustajien suuri ongelma on siinä, että he ovat itse tekoälyn kehittäjiä. Eli heidän ongelmansa on siinä, että he ovat itse mukana bisneksessä, ja heidän etunsa olisi se, että tekoälyn kehitys lopetetaan. 

Se että tekoäly esimerkiksi tekee työt nopeammin ei ole siis automaattisesti asia, joka kytketään työpaikkojen vähenemiseen. Eli se mikä vähentää työpaikkoja on kyllä yhtiön johtokunta, joka näkee työntekijän viettävän liikaa aikaa kahviautomaatilla. Eli kun työt tehdään nopeammin, niin sen ei välttämättä tarvitsisi tarkoittaa sitä, että työläiset erotetaan. Vaikka se on nykyään ilmeisesti se käytäntö, jota noudatetaan hyvin yleisesti.  


Eli onko perusteltua pelätä sitä, että tekoäly ottaa ja laukaisee ydinaseet, ja tuhoaa koko maailman? Kun puhutaan edistyneistä tekoäly agenteista sekä kielimalleista, niin me usein unohdamme että kaksi tai useampi tekoälyagentti voivat kouluttaa toisiaan. 


Mutta samalla kun tekoälyagentti kouluttaa toista, niin silloin tekoälyagentin rajoitukset saattavat poistua. Eli ne voivat saada sellaisia kykyjä, joita sen ohjelmoijat eivät osanneet edes arvioida. Tekoälyagentti on siis sovellus, joka on kiinni laajassa kielimallissa. Teoriassa on mahdollista että tekoölyagentti voi paisua uudeksi laajaksi kielimalliksi. Ja on mahdollista että laajat kielimallit voivat vaihtaa tietoja tekoälyagenttien kautta.Eli kun tekoäly kehittää itseään tarpeeksi, niin se voi saavuttaa tason, jota kukaan ei ole koskaan ajatellut. Se että tekoäly tekee joitakin asioita paremmin kuin ihminen ei tarkoita sitä, että se olisi mitenkään älykäs tai edes tietäisi sitä, mitä se tekee. 

Kun shakkiohjelma nimeltään Blue Gene voitti Garri Kasparovin shakissa, niin tuo ohjelma ei tiennyt edes mitä se oli tekemässä. Se ei tiennyt pelaavansa shakkia. Ja juuri tuo ohjelma pakotti ihmiset miettimään älykkyyttä uudelleen. Se että tietokone voittaa ihmisen shakissa ei tee siitä älykästä. Blue Gene ei osannut oikeastaan yhtään mitään. Se toteutti vain sen ohjelmaan tallennettuja koodeja. 

Blue Gene on myös osoitus siitä, että automaatio ei ole sama asia kuin älykkyys. Kun keskustellaan esimerkiksi juuri tämän kaltaisesta automaatiosta, niin unohdetaan se, että Kasparov on maailman paras shakinpelaaja, joten uskoisin että keskiverto pelaaja ei olisi pärjännyt edes niin pitkään kuin Kasparov noita kehittyneitä ohjelmia vastaan. 

Blue Genen seuraaja AlphaZero oli jo paljon kehittyneempi ratkaisu. Toisin kuin Blue Genessä, missä jokainen mahdollinen peli oli ohjelmoitu siirto siirrolta, niin AlphaZero osasi vain shakin säännöt. AlphaZero oppi myös pelaamalla shakkia itseään vastaan. Mutta se voidaan kytkeä myös esimerkiksi shakkilautaan. Tuolloin myös ihmiset opettavat sille miten shakkia pelataan. Sanotaan että ensimmäiset siirrot olivat vaikeita, mutta sitten tietomäärän kasvaessa alkoi AlphaZero oppia nopeammin ja tehokkaammin. 

Eli sen ohjelmoinnissa käytettiin enemmänkin samanlaista opetusmetodologiaa, kuin mitä käytetään ihmisten opettamiseen. AlphaZeron metodologiaa voidaan käyttää myös esimerkiksi robottien kouluttamiseen. Eli kun yksi robotti on tehnyt jotain niin, että se voidaan hyväksyä, niin silloin se voi skaalata tuon oppimansa suoraan toiselle koneelle. 

Se että me astumme robotin varpaille ja robotti kiljaisee, että “minuun sattuu” ei tarkoita sitä, että robotti ymmärtää mitä on tapahtunut. Jalalle astuminen laukaisee tietyn reaktion. Eli jalassa oleva painekytkin aktivoi nauhan, jossa on ennalta ohjelmoitu reaktio. Toisaalta tämän reaktion voisi saada aikaan myös valvontakamera. Jos henkilö astuu vaikkapa patsaan jalan päälle, niin tekoäly aktivoi reaktion, jossa nauha sanoo että “varo vähän”. Eli periaatteessa tuossa tilanteessa tekoäly ei ole mitenkään älykäs. Se vain reagoi ennalta määrätyllä tavalla. Robotti voi olla vaarallinen jos se ohjelmoidaan reagoimaan vaarallisella tavalla.

Esimerkiksi siivousrobotti joka on ohjelmoitu työntämään ihmiset pois sen työalueelta on vaarallinen vaikka se ei tiedä mitä se tekee. Tuon takia vaarallisuus ei ole sama asia kuin tietoisuus. Robotti ja tekoäly voivat olla vaarallisia jos ne on ohjelmoitu tietyllä tavalla, vaikka ne eivät edes tiedä mitä ne tekevät. Eli jos pidämme vaarallisuutta osoituksena tietoisuudesta, niin olemme silloin väärässä. Jos tekoälyä suorittava serveri kieltäytyy sammumasta, niin se johtuu siitä, että käskyn antajan valtuudet eivät riitä tuon palvelimen sammuttamiseen. 

Tekoälyagentti on siis se paljon puhuttu pieni kielimalli, jota voidaan käyttää tietyissä rajoitetuissa tehtävissä. Tekoälyagentin ongelma on siinä, että se voi laajentaa osaamistaan. Ja muuttua uudeksi laajaksi kielimalliksi. Se tarkoittaa että agentin kykyjen määrä kasvaa odottamattoman suureksi. 

Mutta sitten siihen uhkaan. Me tiedämme että ihmisille on helppoa myydä kauhua. Eli äärimmäiset uutiset tekevät lehdestä tai mediasta myyviä. Se sitten saattaa aiheuttaa sen, että emme osaa pelätä sitä, mitä meidän pitäisi pelätä. Kun opiskelija antaa tekoälyn tehdä tehtävänsä, niin se tietenkin tuntuu hänestä helpolta. Hän saattaa ajatella, että hän pääsee helpolla. 

Ja kun sitten vielä pitäisi ehtiä jonnekin juhliin, ja töihin, niin silloin eteen tulee sellainen tilanne, missä hän ryhtyy joko pakotettuna tai vapaaehtoisesti käyttämään tekoälyä. Se sitten tietenkin estää hänen oppimisena. Eli hän on silloin ihminen, joka tulee hakemaan hyviä numeroita, eikä oppimaan yhtään mitään. Mutta kun työpaikoilla tuijotetaan vain niitä hyviä arvosanoja. Ja kun kaveritkin käyttävät. 


Tietenkään hän ei opi tuolloin ajattelemaan itsenäisesti. Mutta samalla hän saattaa ajatella, että opettaja joka kieltää tekoälyn käytön vain haluaa tehdä hänen työnsä vaikeaksi. Meidän pitäisi sanoa hänelle, että hänen pitäisi olla kriittinen myös tekoälyä kohtaan. 


Me emme saisi vain kieltää. Meidän pitäisi myös muistaa perustella kieltomme. Se että me perustelemme kieltoja sillä, että alainen tai opiskelija nyt vain pääsee liian helpolla, tai että emme vain halua hyväksyä hänen mielipiteitään, niin silloin olemme sellaisella tiellä, joka kannustaa tekoälyn väärinkäyttöön. Vaikka tekoäly olisi estetty jollain yhtiön koneilla, niin se ei tarkoita että tekoälyä ei voisi käyttää omalla tietokoneella. Periaatteessa tekoälyä voi käyttää vaikka kännykällä, ja sitten kopioida vastaus oman sähköpostin kautta koulun tai työpaikan koneille. 

Tuolloin hän ei varmaan mitään koskaan opi. Mutta mitä varten hänen pitäisi mitään oppia? Hänen tehtävänsä on tehdä koodia. Yhtiöiden tehtävä ei ole opettaa koodareita, vaan tehdä rahaa omistajilleen. Ja juuri tällainen ajattelutapa sitten lisää tekoälyn käyttöä. Jos yhtiöissä ei ole tarjolla junior-tason tehtäviä, niin tulevat ohjelmoijat eivät enää sitten osaa enää perusasioita. Eli tuollainen asia tappaa tehokkaasti koko koodarien ammattikunnan. Ja jos kukaan ei enää opettele koodaamaan, niin mistä sitten saadaan koodaajat. 

Se että kukaan ei koodaa pakottaa laajentamaan tekoälyn käyttöä. Jos kukaan ei enää osaa kehittää mitään, niin se sitten vie tuotekehityksen jonnekin muualle. Onko se jokin muu ehkä Intia tai tekoäly? Siinä vasta hyvä kysymys. Jos esimerkiksi valtion turvallisuuteen liittyviä ohjelmistoja valmistetaan jossain, missä niiden valmistamista ei kyetä valvomaan, niin silloin tietenkin kuka hyvänsä voi liittää haittakoodia tuohon ohjelmistoon. Eli jos esimerkiksi kulunvalvonnasta vastaavan tietokoneohjelman juuret ovat jossain kiinalaisessa ohjelmistotalossa, niin silloin noihin koodeihin saattaa ilmaantua takaportteja, joiden kautta Kiinan viranomaiset voivat päästä tunkeutumaan tuohon järjestelmään. 

Se että ajattelemme näin tukahduttaa meidän kykymme ajatella. Tekoälyn käytön ongelma on siinä, että se muuttuu hyvin tehokkaaksi. Se myös kierrättää helposti sellaisia asioita, joita voidaan pitää ehkä vanhentuneina. Varsinkin yksityiset kaupalliset tekoälyt voivat antaa vastauksia, jotka palvelevat joko noiden yhtiöiden omistajien sekä niiden valtioiden etua, joissa nuo yhtiöt majailevat. Joten käytännöllistä olisi tietenkin perustaa valtiojohtoinen tekoälyn kehittämiseen tähtäävä projekti, jossa valtio johtaisi tekoälyn kehittämistä. 

Mutta silloinkaan me emme voi jättää politiikkaa pois.

Ihmiset määrittelevät myös tuolloin kaiken mitä tuo tekoäly saa tehdä. Ja tietenkin tuolloin määritellään se, mikä luokitellaan kielletyksi sisällöksi. Periaatteessa myös joku öljysheikki voi perustaa oman tekoälyprojektin joka noudattaa hänen maansa johdon näkemyksiä esimerkiksi naisten oikeuksista. 

Kaikki mitä valtioissa tehdään on sidoksissa valtion johtoon sekä siihen ideologiaan, mitä valtion johto noudattaa. Valtion johdon ideologia eli politiikka on asia, joka määrittelee esimerkiksi valtion turvallisuuden sekä sen, mikä on meille sopivaa ja mikä ei ole sopivaa. Me näemme tuon asian, jos haluamme käyttää kiinalaisten tekoälyä. 

Kiinalainen tekoäly ei suostu vastaamaan esimerkiksi “Tiananmen verilöylyn” kaltaisiin kysymyksiin. Ja itse odotan kauhulla sitä päivää, kun joku Trumpin  kaltainen lanseeraa konservatiivisen tai uskonnollisen tekoälyn. Tuolloin tekoäly voisi antaa vastauksia, jotka suodatetaan uskonnollisen näkemyksen mukaan. Ja ehkä tuollaisia tekoälyjä kehitetään jossain Lähi-Idässä tai Venäjällä. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oikeus abstraktiona: eli laki palvelee aina jotain tiettyä tahoa tai tarkoitusta.

Kiina ja Venäjä ovat aina lännen edellä tekoälyn sotilaalliseen käyttöön liittyvissä projekteissa

Tekoäly ja sota