Leipää ja sirkushuveja. Kun kansa ei aina erota sitä, mitä se haluaa ja mitä se tarvitsee.
Kuva: Roomalaiset pidot; Kuopion kaupunginmuseo
Kenen etua kukakin ajaa? Eli kuka on kansa? Tai kenen kansalaisen etua valtio ajaa?
Joskus armeijassa on ollut sanonta. jätä ajattelu hevosille, kun niillä on suurempi pää. Tuosta ajattelusta voidaan tehdä muunnelma, jätä ajattelu kuninkaalle, hän ajattelee mielellään puolestasi.
Yhteiskunnassamme puhutaan jatkuvasti siitä, miten jokainen meistä katselee omaa napaansa sekä jättää yhteiset asiat vähemmälle huomiolle. Se mitä tuossa keskustelussa voidaan kaivata on se, että kuka on se, mikä määrittelee yhteisen edun? Eli mitä kansa haluaa, ja mitä kansa tarvitsee ovat joskus kaksi eri asiaa. Kansa voi haluta leipää ja sirkushuveja, mutta tuollaisten tarpeiden tyydyttäminen saattaa ajaa valtiota tilanteeseen, missä todellinen valta luisuu pienen eliitin tai pahimmassa tapauksessa yksittäisen ihmisen käsiin. Ja lopulta edessä on despootti.
Kun hallitsija muuttuu vanhaksi, voi hän saada esimerkiksi Alzheimerin taudin. Ja silloin ei enää jatkuvuudesta ole tietoakaan. Jos ajattelemme että luotamme tai haluamme vahvan johtajan, joka saa kaikki asiat muuttumaan hyväksi sekunnin murto-osassa, niin olemme silloin tuhon tiellä. Me puhumme usein diktatuurista siten, että siellä kaikki asiat ovat paremmin.
Diktaattori voi tehdä päätöksiä nopeammin kuin joku demokraatti. Siis tässä en puhu mistään USAn demokraattisesta puolueesta. Vaan ihmisestä joka antaa kritisoida itseään sekä ihmisestä, joka kuuntelee muiden tahtoa. Rajattomalla vallalla on sellainen vaikutus, että jos ihminen jolla on rajaton valta toimii väärin, niin tuolla väärin toimimisella on vaikutus, että se eskaloituu läpi koko yhteiskunnan. Yhteiskunnan pitää tietää, mitä se tarvitsee. Mutta mitä jos kansan enemmistö päättää, että esimerkiksi valtion pitää tarjota kansalle ilmaista alkoholia? Siinä sitten lupaus, joka vetoaa johonkin äänestäjiin. Ja tuo lupaus saattaa aiheuttaa vaarallisen reaktion. Siinä valta luisuu muutaman kansankiihottajan käsiin.
Se että mikä on kenellekin hyväksi ja mikä on pahasta riippuu siitä, että kenestä puhutaan. Kun puolustamme valtion oikeutta päättää itse omista sisäisistä asioistaan, niin unohdamme usein autuaasti, että tuollainen oikeus takaa sen, että Vladimir Putin ja Kim Jong Un pysyvät vallassa. Se takasi aikoinaan myös Josif Stalinin sekä Adolf Hitlerin vallan. Jos valtio perustaa kuolemanleirejä tai harrjoittaa teollista tappamista omalle alueelleen, niin se on kansainvälisen lain mukaan täysin valtion oma asia. Eli kuten varmaan tiedämme, niin yksinvaltiuden, autorikratian on se, että tuollainen valtio laillistaa sisäisen terrorin. Jos valtio määrittelee jonkin toiminnan lailliseksi, niin se on laillista. Juutalaisvainot eivät olleet rikos Hitlerin Saksassa.
Joten sen takia esimerkiksi Keskitysleirien komentaja Hans Frank ajatteli ilmeisesti pääsevänsä vapaaksi, ja välittävänsä vastuun, joka hänellä on noista ällöttävistä teoista. Tässä kohdassa voimme tietenkin todeta, että Saksan keskitysleirien kauhut olivat ainakin ulkoisesti ohi silloin, kun Saksa hävisi Toisen maailmansodan. Mutta Neuvostoliiton vankileirien vankien piina jatkui. Kukaan ei vapauttanut Stalinin vankeja. Hän oli voittaja, jonka toiminnan tuolloin saneli julma logiikka. Kun ihmiset eivät saaneet tietää vangeista, jotka oli sijoitettu GULAG-leireille, ja hävinnyt oli tehnyt räikeitä rikoksia ihmisyyttä vastaan, niin kukaan ei vaatinut Stalinin vankien vapauttamista. Eli kun olit voittaja, niin omat syntisi painettiin villaisella. Ja joidenkin mielestä GULAG pitäisi rinnastaa holokaustiin.
Stalin valitsi liittolaisensa oikein, ja siksi häntä ei koskaan julkisesti rangaistu. Hänen alaisensa kokivat karuja kohtaloita, mutta sanotaan että heistäkin vain kaikkein näkyvimpiä rangaistiin. Stalinin ansioksi voidaan tietenkin laskea esimerkiksi Israelin valtion synnyn. Hän ei vastustanut juutalaisvaltiota, mutta tuo päätös ei johtunut inhimillisyydestä. Hän näki Israelin paikkana, jonne hän voisi siirtää poliittisesti hankalan juutalaisvähemmistön. Eli Israel oli paikka jonne Stalin lähetti hankalat kansalaisensa sekä tietenkin juutalaiset, jotka olivat muodostuneet ongelmaksi itäisen Euroopan uusille kommunistihallinnoille, joiden asenne uskontoihin oli hyvin kielteinen.
Samasta syystä esimerkiksi myös Etelä-Afrikan apartheid- eli rotuerottelu eli rasistinen hallitus sai pysyä vallassa. Apartheidin aikaan Etelä-Afrikka oli demokraattinen maa siinä mielessä, että 30% ihmisistä eli vain valkoiset olivat äänioikeutettuja. Ja tuo hallitus toimi täysin saamansa mandaatin mukaan, kun valtaosa noista 30% äänesti apartheidin puolesta. Eli tässä nähdään demokratian paradoksi. Demokraattisessa tasavallassa hallituksen sekä parlamentin pitää miellyttää vain äänioikeutettujen enemmistöä. Joten joskus mieleen tulee se, että mitä jos mustat olisivat olleet vähemmistönä tuossa maassa?
Vähemmistöt ovat asioita joihin voidaan helposti kohdistaa sortotoimia. Oletteko koskaan ajatelleet, että on olemassa ihmisiä, jotka näkevät oikeudettoman vähemmistön ilmaisena työvoimana? Hitlerin Saksassa juutalaiset tarjosivat työvoimaa, jolle ei tarvinnut maksaa. Ja tietenkin vähemmistöjen sorto ei ole myöskään Suomessa täysin vierasta. Eli esimerkiksi romaneja on poistettu ravintoloista siksi, että he eivät ole miellyttäneet muita asiakkaita. Samoin psykiatrisia potilaita, lapsia sekä alaikäisiä ei aina “muisteta” huomioida, kun päätöksiä tehdään. Ja siksi nuorilta on helpompi leikata kuin eläkeläisiltä.
Alaikäiset nuoret eivät äänestä, ja siksi heiltä viedyt edut eivät vaikuta niin paljon puolueiden suosioon. Mutta sitten jos ajatellaan esimerkiksi psykiatrisia potilaita, jotka asuvat vaikkapa asuntoloissa, niin heille maksetut tuet palaavat pitkälti takaisin valtiolle eli hyvinvointi alueille. Kun enemmistö sortaa vähemmistöä, niin silloin tietenkin kohtaamme tilanteen, missä sorto on laillista. Vähemmistöjen oikeuksia voidaan aina sortaa väittämällä, että esimerkiksi vähemmistökielen opettajien palkkaamiseen ei ole varaa. Ja sitten kun tuota kieltä puhuu vain pari tuhatta ihmistä, niin silloin tietenkin voidaan ajatella, että tuo määrä ihmisiä ei vaikuta suuresti poliitikon saamaan äänimäärään. Joten tuollaisten kielten ja kulttuurien tappaminen on erittäin houkuttelevaa. Kun kansalta tapetaan kulttuuri, sekä oma kieli. Niin silloin kansaa ei enää ole.
Ja tietenkin ajattelutapa, että miksi enemmistön pitää opetella vähemmistön kieltä vauhdittaa tällaista kehitystä. Jos esimerkiksi sosiaaliapua käyttäviltä evätään äänioikeus, niin se tietenkin tehostaa segregaatiota. Sosiaalinen rasismi on asia, mikä aiheuttaa railoja yhteiskuntaan. Jos ihminen ei saa äänestää, niin häneltä on todella helppoa leikata taloudellisia etuja. Tällaisessa tapauksessa logiikka on sellaista, että kun toinen ei äänestä, niin hänestä ei tarvitse välittää.
Kaikki lupaukset kannattaa tietenkin kohdistaa niille, jotka äänestävät. Näin ne jotka äänestävät tuntevat saavansa enemmän. Eli annetaan paljon niille, joilla on jo kaikkea, ja lopulta viedään loputkin pois. Me puhumme mielellämme arvoista. Mutta unohdamme määritellä mitä “arvot” tai “arvopohja” lopulta tarkoittaa. Sana “arvo” voi tarkoittaa myös esimerkiksi sotilasarvoa. Tai se voi tarkoittaa myös asemaa yhtiössä. Samoin “arvopohja” voi tarkoittaa sitä, että ne, joilla on korkeampi asema hierarkkisessa yhteisössä saavat enemmän vaikuttamismahdollisuuksia.
Suurten yritysten johdon tuki voi auttaa poliitikkoja nousemaan valtaan. Suuret yritykset voivat tarjota paljon työpaikkoja. Joten tällaisten yritysten johdon tuella voidaan tietenkin nostaa valtaan melkein mitä tahansa poliitikkoja. Riittää että he tarjoavat ihmisille toimeentuloa. Ja jos sitten ajatellaan esimerkiksi sitä, että täystyöllisyys estää ihmisiä menemästä kirjastoon, niin tietenkin silloin voimme kohdata sellaisen mallin, jossa ihmiset eivät opiskele, kun heillä ei ole siihen varaa. Jos ihmiset eivät osaa edes lukea, niin heillä ei ole välttämättä mitään kritiikkiä heille jaettua informaatiota kohtaan. Tällainen asetelma missä kansan ei tarvinnut osata lukea nosti aikoinaan Egyptin faaraot sekä Rooman keisarit jumalan asemaan.
Oppimattomuus on loistava pohja psykologiselle vaikuttamiselle. Kun ihminen ei hallitse kriittistä ajattelua tai tuo sana “kriittinen” samaistetaan sanaan “kielteinen”, niin silloin hän muuttuu helposti johdateltavaksi. Eli ulkoapäin tulevat neuvot ja ohjeet tyrmätään tuolloin ennalta, ja juuri siihen tietyt uskonnolliset yhteisöt pyrkivät. Noissa yhteisöissä saattaa vanhimmilla olla erittäin suuri valta. Ja juuri sen takia esimerkiksi tietyt vihamieliset vaikuttajat pyrkivät tukemaan tällaista kehitystä, jossa kaikki koulutus keskitetään muutamille yksittäisille toimijoille. Yhteen ihmiseen on helpompi vaikuttaa kuin miljoonaan ihmiseen.
Rooman keisarit eivät olleet ensimmäiset eivätkä viimeiset keisarit, joita käytettiin hyväksi. Lähetystöt kertoivat, että heille vihamieliset toimijat olivat kohdelleet roomalaisia epäkunnioittavasti, ja sitten keisari lähti suoraan sotaretkelle. Hänen ei tarvinnut kysyä neuvoja. Eikä myöskään miettiä mitään sen suurempia mutkia. Tuollainen asia olisi ollut heikkoutta. Ja lopulta tuo jatkuva sotiminen vei Rooman vararikkoon. Samoin kukaan ei uskaltanut enää kertoa mitään keisarille, joka saattoi suuttuessaan jopa tappaa. Ihmisten pitäisi joskus ajatella myös asioita, jotka eivät ole heille mieluisia.
Me emme aina saa tehdä mukavia ja mieluisia asioita, vaan jokainen meistä joutuu joskus astumaan mukavuusalueen ulkopuolelle. Me kaikki teemme virheitä. Eikä yhteisön ulkopuolelta tuleva neuvo ole aina huono. Siis me emme saa koskaan ajatella, että kaikki mistä me emme nyt vain satu pitämään on väärin. Me kaikki joudumme joskus lähtemään ulos räntäsateeseen. Me voimme aina mennä läpi siitä, mistä aita on matalin. Mutta samalla kohtaamme lopulta tilanteen, jossa tuo helppo tie kostautuu. Jos jätämme koulun kesken joskus 16-vuotiaana, ja saamme silloin parempaa palkkaa kuin muut ikäisemme saavat, niin asia voi olla erittäin upea.
Saamme kaikkea mukavaa. Mutta entä sitten kun henkilö täyttää 50-vuotta? Tuolloin pitää edelleen lähteä räntäsateeseen puhdistamaan pihoja. Tuolloin pitää edelleen elää tuolla sekatyömiehen palkalla. Joten tietenkin voidaan kysyä, että riittääkö tuo palkka elämiseen? Tai mitä jos yhtiö menee konkurssiiin? Lähdetäänkö sitten suoraan toiseen yhtiöön? Me voimme ajatella tuosta mallista siten, että koulutus on kuin pelastusvene. Me voimme lähteä valtamerelle laivalla, jossa ei ole pelastusveneitä. Ne vievät todella paljon tilaa. Mutta samalla voimme sitten muistella sitä, että pelastusveneet on tarkoitettu tilanteeseen, jossa kaikki menee pieleen. Jos laiva sattuu törmäämään jäävuoreen ja sen kylki repeytyy hajalle, eivätkä pumput jaksa pitää alusta pinnassa, niin silloin pelastusveneet ovat ihmisten ainoa mahdollisuus. Ne on tarkoitettu hätätilannetta varten.
Me emme voi koskaan ennakoida kaikkea, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Taloudellinen tilanne sekä yhtiön tilauskanta voivat romahtaa monesta syystä. Ja sitten tuossa tilanteessa seuraa välittömästi työttömyys. Eli mistä sitten elanto, jos työtä ei sitten tulekaan. Siis riittääkö kokemus ja viehätysvoima siihen, että uusi työnantaja kiinnostuu tuosta henkilöstä? Jos tarjolla on paljon samanlaisia hakijoita, niin silloin varmasti viehätysvoima on suurempi valtti, kuin mitä meistä kukaan edes kehtaa myöntää. Eli valintoja tehtäessä kannattaa aina miettiä myös sitä varasuunnitelmaa. Mitä tehdään jos kaikki menee päin seiniä? Sitä minne tuuli kuljettaa ei tiedä kukaan. Mutta aina kannattaa toivoa parasta, ja varautua pahimpaan. Ja tieto ei miestä ojaan kaada. Jos tietoa on, niin sillä voi tehdä vaikutusta vaikka pubivisassa, jos emme muuta käyttöä jollekin egyptologian kurssille löydä.
Me kaikki valitsemme tien, jota kuljemme. Ja sen minkä taaksemme jätämme, sen edestämme löydämme. Eli nyt vanhoina olemme itse haastattelijoita. Me muistamme silloin ehkä miten meitä kohdeltiin kun etsimme ensimmäistä työpaikkaamme. Ja ehkä haluamme muistaa sitä, että tulevat sukupolvet kohtaavat ne päätökset, joita nyt teemme. Se mikä on lyhyellä tähtäimellä oikein, saattaa muuttua vääräksi hetken kuluttua. Joten meidän pitää tehdä päätöksiä, joista ainakin omat lapsemme voivat pitää. Me olemme heidän hoidettavanaan vanhainkodissa joskus toivon mukaan pitkän ajan kuluttua. Ja silloin kannattaa muistaa se, että mitä heiltä veimme ja mitä heille annoimme.

Kommentit
Lähetä kommentti